Palaanpa lopultakin asiaan, jota oli tarkoitus kommentoida jo aikaisemmin eli kennelliiton jalostusstrategiaehdotukseen. Käytän tästä hankalasta sanasta jatkossa lyhennettä jsl. Kommentoin tätä tulostettuna 10 sivun mittaista pumaskaa niiltä osin kuin on mielestäni aihetta.

Yleistä: JSL:n tarkoitus on hyvä ja sisältö asiallinen, jos kyse on suunnasta, johon jalostuksen käytänteitä on tarkoitus heivata. Luonnoksesta ei kuitenkaan käy ilmi, minkä on tarkoitus olla suositus ja minkä määräys. Jos kyse on pääasiassa määräyksistä, luonnos on liian yksityiskohtainen ja kahlitsee kasvatusta liikaa. (En yleensäkäään pidä siitä yhteiskunnan kehityksestä, että joka asiasta säännellään pikkutarkoilla ohjeilla ja määräyksillä. Se ruokkii ihmisissä avuttomuutta ja asennetta "kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua" sen sijaan, että ihmiset  kasvatettaisiin ja kasvaisivat ratkaisemaan itse, mikä on sallitua ja mikä kiellettyä,  oikein ja väärin, mikä eettistä ja mikä ei jne.)

Kasvattajien tuhatpäisessä joukossa on epäilemättä mädät omenansa, mutta kuvitteleeko joku, että tämä joukko rientää toteuttamaan jsl:n suosituksia tai edes määräyksiä? Tuskin. Todennäköisimmin he siirtyvät kokonaan sille harmaalle alueelle, jolla he jo nyt operoivat, esim. rekisteröivät osan pentueista ja teettävät lisäksi rekkaamattomia välipentueita. Rekisteröimättä jäisi todennäköisesti myös suuri joukko ns. kotikoirapentueita, joiden teettäjistä osa jo nyt kokee pentujen rekisteröinnin hankalaksi tai turhaksi ja joita pitää houkutella tai kannustaa sittenkin rekkaamaan pennut.  Kuinka monessa rodussa on varaa siihen, että rotu entisestäänkin  pirstaloituu: on käyttö- ja näyttötyyppi sekä dual purpose -versio ja nämä kaikki rekisteröityinä ja rekkaamattomina variaatioina? No joo, kaikissa roduissahan tuo ei ole mahdollista.

Ehkä osa harrastajista toivookin, että Suomessa siirrytään kohti joidenkin maiden käytäntöä, jossa tavisomistajan lemmikkikoira on sekarotuinen tai rekisteröimätön ja rekisteröidyt rotukoirat ovat vain tosi harrastajien juttu. Puolensa tälläkin ratkaisulla. Ainakin sen pitäsi näkyä pentujen hinnoissa. Nykytilanteen omituisuus on, että tuloksettomien ja tutkimattomien tusinavanhempien pennuista pyydetään ja maksetaan se sama 1000 euroa kuin monella saralla kunnostautuneiden lajikumppaneiden jälkeläisistä, puhumattakaan rekkaamattomien ja erilaisten mixien järjettömistä hinnoista. Mutta kuten sanottua, se ei ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Seuraavaksi käsittelen muutamia ehdotuksen yksityiskohtia.

4.2 Tiedon kerääminen ja tallentaminen: koiranomistajat voisivat kennelliiton nettisivuilla täyttää koiraansa koskevia terveys- ja käyttäytymiskyselyjä. Jälleen periaatteessa hyvä asia mutta entä käytäntö? Miten luotettavaa tietoa saadaan ja kenelle sitä jaetaan? On valistuneita ja osaavia omistajia ja niitä, joille ei tuota ongelmia nakata nettiin omatekoista "diagnoosia" tai jotka ovat itse aiheuttaneet koiralleen "käytöshäiriön". (Ja huom! En missään tapauksessa tarkoita, että kaikki käytöshäiriöt tai edes enemmistö niistä olisivat omistajan aiheuttamia; vika ei todellakaan aina ole remmin toisessa päässä, niin kuin mielellään väitetään.) Meitä ihmisiä on myös niin moneen lähtöön, että en ihmettelisi, ellei osa pitäisi hyvänä keinona "kostaa" kasvattajalle ties mistä syystä kirjaamalla nettiin omasta päästä revittyjä "tietoja".

En ymmärrä, mitä itua on sallia kastroitujen urosten pääsy näyttelyihin. Niitä ei varmaankaan ole niin paljon, että rodusta saataisiin kastraattien avulla lisää olennaista tietoa. Sen sijaan kastrointi vaikuttaa uroksien luonteeseen, joten sen arvioiminen näyttelyssä muuttuu epäluotettavammaksi. Voisin sallia osallistumisen vain, jos kastraatit eivät kilpailisi PU-luokassa.

4.3 Kasvattajan vastuu: Kaikki kennelnimelliset allekirjoittavat kasvattajasitoumuksen. OK, mutta kasvattaminen olisi yhä mahdollista myös ilman kennelnimeä ja sitoumusta vai kuinka?

4.4. Vapaaehtoinen terveys- ja luonneohjelma: OK, koska on vapaaehtoinen, lukuun ottamatta höperöä laatupentustatusta. Mahtaisi pennunostajan naama venähtää, kun koirassa kaikesta huolimatta ilmenisi jokin resessiivisesti periytynyt vika, kuten usein käy.

4.5 Perusvaatimukset ja suositukset jalostukseen käytettäville koirille ja yhdistelmille: kaikilla jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla arvio käyttätymisestään. Tässä on hyvää se, että sentään puhutaan käyttäytymisestä eikä luonteesta ikään kuin parin minuutin näyttelypiipahduksen perusteella voitaisiin sanoa mitään olennaista koiran luonteesta ääritapauksia (todella arkoja, päälle käyvän vihaisia) lukuun ottamatta. Muuten kohta on ongelmallinen nimenomaan kotikoirapentueiden osalta. Kokemuksesta tiedän, että kotikoirien houkutteleminen edes muutamaan näyttelykäyntiin on vaikeaa ja turkkirodussa sen tekee usein mahdottomaksikin se, että jo alle vuoden ikäisen koiran turkki on leikattu. En usko, että nämä koiranomistajat intoutuvat lähtemään myöskään luonnetesteihin. Niinpä nämä kotikoirat menettävät mahdollisuuden saada rekisteröityjä jälkeläisiä. Sekö on tarkoituksenmukaista, jos samalla vaaditaan geenipoolin laajentamista?

Perinnöllisten mutta joskus myöhään ilmenevien sairauksien ehkäisemiseksi ehdotetaan, että jalostukseen käytettävän ja tietenkin terveeksi todetun koiran pitäisi olla vähintään 3-vuotias ja sillä pitäisi olla vähintään 6-vuotiaina yhä terveeksi todetut vanhemmat. Ehkä tämä karsisi jonkun riskipentueen joukosta. Toisaalta esim. jokainen HC:n kanssa paininut tietää, että kaihikoira tulee jos on tullakseen, vaikka takana olisi useampikin sukupolvi tervesilmäisiksi myös iäkkäämpänä peilattuja koiria. Geenitestit olisivat näiden sairauksien ehkäisyssä taivaanlahja! Alle 3-vuotiaiden urosten käyttökielto puolestaan on turhaa piipertelyä ja kikkailua päivämäärien kanssa; alle 2-vuotiaita narttujahan ei juuri käytetä muutenkaan paitsi kääpiöroduissa.

Ehdotus, että kahden pentueen jälkeen pitäisi tutkia satunnainen 50% koiran jälkeläisistä ja jatkojalostukseen päästää vain ne koirat, joiden jälkeläiset ovat rodun keskitasoa parempia, on aika huima. Tämä on toki asia, jota kasvattajan itsensä pitää harkita! Mutta miten saadaan sovittua kriteerit, joiden perusteella jälkeläiset rankataan keskitasoa paremmiksi? Millaisiin tutkimuksiin arvio nojaa? Kuka tekee ja kustantaa tutkimukset? Kuka uskaltaa antaa uroksensa vieraille nartuille, jos on vaarana, että se joutuu ulos jalostuksesta, jos 50% ei saadakaan tutkituksi?

Synnyttämättömän nartun keinosiementäminen pakastespermalla pitää sallia. Se on sen verran kallis ja osittain epävarma operaatio, ettei siihen kukaan ryhdy harkitsematta eikä siitä tule joka koiranomistajan keinoa saada lisääntymiskyvytön narttu kantavaksi. Niinpä sillä ei ole olennaista vaikutusta koirien lisääntymiskykyyn ja -käyttäytymiseen koko rodun tasolla.

Kun jalostukseen käytettävältä koiralta vaaditaan joko jalostustarkastus tai näyttelytulos, niin tämä ei tietenkään ole mikään ongelma aktiiviharrastajille. Kuten monet muutkin jsl:n ehdotukset, tämäkin rajoittaa eniten kotikoirien jalostuskäyttöä: näyttelytulosta ei ole eikä näyttelyyn haluta tai voida mennä eikä jalostustarkastuksia järjestetä. Aina voi tietysti toivoa, että niitä ryhdyttäisiin järjestämään. Mistä siihen polkaistaan resurssit, jos nykyisenkään toiminnan pyörittämisen ei tahdo rotuyhdistyksessä tai -järjestössä löytyä tekijöitä ja voimavaroja? 

 

4.6 Perinnöllinen monimuotoisuus 

Jalostuksesta ei tule sulkea pois enempää kuin 50% pentueista. Entäpä, jos jsl:n noudattaminen johtaa siihen, että näin tulisi käymään? Kuka ratkaisee, ja missä kohdin jsl:sta voidaan poiketa?

Uroksella saa yhden vuoden aikana olla korkeintaan 25 pentua. Kaikki tällaiset tiukat, mihinkään perustumattomat raja-arvot ovat sieltä ja syvältä. Omassa rodussani pentueiden koko vaihtelee suuresti. Niinpä 25 pentua voi kertyä jopa kolmesta pentueesta tai sitten siihen tarvitaan niitä tuplamäärä tai enemmän. Hankalin tilanne syntyisi ulkomaisen, rajallisen ajan maassa viipyvän lainauroksen käytössä. Paitsi että moni miettii kahteenkin kertaan, kannattaako urosta tuoda sen 25 pennun vuoksi, olisi kohtuutonta, että kahden - kolmen astutuksen jälkeen pitäisi odotella pentujen syntymistä, jotta voitaisiin nähdä, monelleko nartulle urosta voi vielä käyttää. Jonkinlaiset väljät raja-arvot jälkeläisten määrälle sen sijaan ovat OK.

Kunkin rodun isien ja emien lukumäärän suhde tulee sukupolvittain eli nelivuotisjaksottain olla vähintään 0,70. Juu aivan. Ja jalostustoimikuntako tämän toteutumisesta huolehtii ja miten ratkaistaan se ongelma, ettei se toteudu. Kielletään kasvattajien X,Y ja Z suunnittelemat yhdistelmät (miten ne saadaan tietoon? kuka ne valitsee?) tai ei rekisteröidä niistä syntyneitä pentuja?

4.7 Kouluttaminen ja tiedottaminen: koiranpitoon ja -kasvattamiseen laaditaan hyvinvointiohjeistus, jonka avulla pennunostajat, koiranomistajat ja kasvattajat pystyvät varmistamaan koiriensa hyvinvoinnin ja jalostuskelpoisuuden. Pystyvät varmistamaan! Voi pyhä isä!

Vuolasvirtapalkinnon rinnalle ehdotetaan perustettavaksi terveys-, luonne- & monimuotoisuuspalkinto. Kaikella muotoa, mutta enpä haluaisi olla rustaamassa tälle palkinnolle oikeudenmukaisia, luotettavia mittareita. (Tosin tuosta tulivat lähinnä mieleen sekikset; nehän ovat tunnetusti terveitä ja hyväluonteisia ja taatusti monimuotoisia...)

5 Toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi

Suositaan näyttelyssä tuomareita jotka palkitsevat koiria ottaen ensi sijassa huomioon terveyden ja rodunomaisen käyttäytymisen rodunomaisen ulkomuodon lisäksi. Aamen! Tämän täytyy jo olla vitsi! Mistä tällaiset tuomarit pyydystetään, eläinlääkäreistäkö? Itse en ole ns. näyttelyfani, joten minun puolestani näyttelyt voisi vaikka lakkauttaa, mutta jos niitä pidetään, koirien arvostelussa pitää olla sentään jotain tolkkua. Ainoa asia, jota näyttelyissä voidaan joten kuten arvioida, on koiran ulkomuoto. Pitäisi pyrkiä siihen, että edes tämä tehtävä tulisi kunnolla suoritettua ja jättää muu arviointi suosiolla muihin ympyröihin.