En ole ns. näyttelyfani, joten olen koirien kanssa kehässä todella harvoin. Nytkin viimeisin näyttelykäynti on vuodelta 2005! Näytteilleasettajan roolissa koiranäyttely on todella pitkäpiimäinen tapahtuma. Pitkien etäisyyksien Suomessa nouset aamuyöstä ja ajat puolitokkuraisena näyttelypaikalle. On joko hyytävän kylmä ja sataa vettä tai sitten paistut raviradan helteessä. Sitten odotat ja odotat. Jos kehäsi sattuu olemaan iltapäivällä, odotat vielä enemmän. Arvioitu aikataulu on siihen mennessä heittänyt häränpyllyä, mutta sinun on pitänyt tulla paikalle vähintään tuntia ennen arvioitua arvosteluaikaa siltä varalta, että aikataulu sittenkin pitäisi paikkansa. Kaiken odottelun jälkeen pyörähdät pari minuuttia kehässä. Jos koirasi jatkaa kisassa, odotat taas.

Pahinta on joutua ROP:ksi. Silloin turha odotus jatkuu myöhään iltapäivään, vaikka olisi tullut näyttelypaikalle aamukahdeksaksi. Pöyristyttävää varsinkin, jos on tullut näyttelyyn yksin ja tututkin häipyvät paikalta sitä mukaa kuin saavat koiransa arvostelluksi. Onneksi nykyään ei ole jälkeläisluokkia tavallisissa näyttelyissä. Ennen oli, ja silloin saattoi joutua jäämään paikalle ventovieraan uroksenomistajan ROP-jälkeläisluokan vuoksi.

Ymmärrän joten kuten, miksi toistensa kanssa kilpailevat kasvattajat kiertävät ahkerasti näyttelyitä, mutta minulle on täysi mysteeri, miksi joku tavisomistaja esittää koiransa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Mikähän mahtaa olla Suomen ennätys yksittäisen koiran näyttelykäyntien määrässä?

Jos näytteilleasettajana on tylsää, niin katsojan roolissa on ihan mukavaa. Minkähän ikäisenä olin eka kertaa näyttelyssä? Jossain kymmenen vuoden kieppeillä varmaan, niin että aika monta vuosikymmentä on tullut kehän laidalla notkuttua. Siihen aikaan näyttelyt eivät olleet drive in -näyttelyitä vaan koirat olivat paikalla koko päivän. Niitä varten oli paaluja, joihin ne kiinnitettiin ja saman rodun edustajat olivat vierekkäin. Muistan, miten en ollut saada silmiäni irti suursnautseriryhmästä. Olivat ne upeita ja suuria myös! Myöhemmin aikuisena huomasin, että suursnautseri on kookas koira mutta ei niin iso kuin lapsesta tuntui.

Kun näyttelyssä on katsojana ilman koiria, ei tarvitse jämähtää yhden kehän reunalle ja oman rotunsakin näkee paremmin. Suosittelen! Suosittelen lämpimästi näyttelykäyntiä myös koiran hankintaa harkitsevalle. Livenä koirista saa paremman käsityksen kuin koirakirjoja ja nettiä selaamalla. Kehän laidalla voi myös jututtaa rodun harrastajia, kunhan ottaa huomioon sopivan hetken. Kiivaimman kilpailun tiimellyksessä harva haluaa ryhtyä opastamaan noviisia.