Tartuin viime viikolla ensin Hannu Salaman uusimpaan Sydän paikallaan. Jaksoin sen raskaslauseista tekstiä muutamia kymmeniä sivuja; sitten loppui veto. Ehkä palaan teokseen joskus valoisampaan vuodenaikaan. Sitten aloitin Markus Nummen Karkkipäivän, josta tuli myös Finlandia-palkintoehdokas. Tämä kirja imaisi heti mukaansa. Se on niitä kirjoja, jotka on pakko lukea kerralla. (Minulla on yleensä useita kirjoja luettavana lomittain, mutta kiinnostavimmat kirjat kiilaavat muiden edelle.)

Karkipäivässä kirjailija Ari suunittelee ja kirjoittaa romaania ja käsistä. Kirjailijan työn problematisointi tuntuu nyt olevan huudossa. Lukijaa se kiinnostaa tiettyyn rajaan asti. Sitten tulee tunne, että haloo, kirjoittakaa nyt vain se teos ja vääntäkää vaikka  keskenänne tuopin ääressä juttua kirjoittamisprosessista ja kirjailijana olemisen ulottuvuuksista. Lukijalle kuitenkin on merkitystä lähinnä työn tuloksella, valmiilla teoksella.

Kaupassa Ari tutustuu pikku poikaan, Tomiin. Tomin vanhemmat ovat eroneet. Isä on juoppo, äiti asuu uuden miesystävänsä kanssa ja Tomista väliaikaisesti huolehtinut isöäiti joutuu sairaalaan. Tomi haluaa pelastaa Mirabellan eli Miran, jonka tämän äiti Paula jättää päiväkausiksi yksin lukkojen taakse asuntoonsa. Kunpa vain joku aikuinen uskoisi asian! Paula on suklaapatukka-sokerihumalassa toikkaroiva kammotus, jonka voimat työelämä on vetänyt kuiviin. Miehensä Paula on jättänyt (ainakin omasta mielestään näinpäin), ja pariskunta tappelee Miran huoltajuudesta. Näiden kahden perheen liepeillä työskentelevät sosiaalitantat, sossut tai sussut, kuten Tomin perheessä sanotaan.

Ari ja Tomi kohtaavat toisensa siinä vaiheessa, kun Paulan elämänvalhe on romahtamassa; hän ei enää jaksa eikä lopulta edes välitä pitää yllä surkeaa kulissia. Tomin kautta Ari joutuu osallistumaan surkeuden kärjistävään kriisiin. Arille tapahtumat ovat "materiaalia". Hän kirjoittaa niistä mielessään romaania, suunnittelee repliikkejä ja tapahtumapaikkoja ja tekee jopa Tomia haastatellen muistiinpanoja tavoittaakseen aitoutta suuttuneen pikku lapsen sanomisiin. Ei Tomi sentään ole Arille vain tutkimuskohde. Heidän välilleen alkaa rakentua kiintymyssuhde, jolla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta. Ari ja Tomi kuuluvat eri maailmoihin.

Markus Nummen Karkkipäivä on riipaiseva kuvaus hyvinvointivaltion kääntöpuolesta. Kaikilla ei mene hyvin. Kun aikuiset sotkevat asiansa, kärsivänä osapuolena ovat suojattomimmat eli lapset. Sosiaalihuollon epäkiitollisena ja usein myös epäonnistuvana tehtävänä on kursia kasaan hajoamassa oleva elämä.