Kuten olen kertonut, havaneesirouva Tuiskun  (reilut 10 vee) polven ristiside repesi kesällä ja leikattiin. Toipuminen sujui hyvin. Sitten aivan viime aikoina käveleminen alkoi taas näyttää vaikealta. Onko ristiside revennyt liukkailla keleillä uudestaan? Tuisku ei kylläkään ole saanut liikkua kuin taluttimessa juuri syystä, ettei teloisi jalkaansa vahingossa. Mutta ei kun  lääkäriin!

Jalkaa tutkitaan. Ristiside ei ole katkennut uudestaan, mutta polvi luksoituu! (Kaksivuotiaana Tuisku on tutkittu 0/0 polviseksi.) Luksoituminen tietenkin havaittiin jo kesällä, mutta sen piti tässä ristisiteen leikkauksessa myös korjautua. Paitsi että ei ole korjautunut. En tiedä, onko leikkaus joltain osin epäonnistunut vai miten asia selittyy. Ottaa joka tapauksessa päähän ja rankasti. Mitä nyt pitäisi tehdä? Leikata polvi uudestaan? Odotettavissa on, että myös toinen polvi pitäisi leikata ennemmin tai myöhemmin. Eipä ollut eläinlääkärilläkään juuri ehdotuksia. 10-vuotias havannankoira ei ole vielä vanha, eikä Tuiskukaan miltään vanhukselta vaikuta. Mutta kuinka monta lopputuloksiltaan epävärmaa leikkausta yhdelle koiralle on järkevää tehdä? Mikä on koiran kannalta paras ratkaisu?

Päätöksiä ei vielä tehty. Harkinta-ajan lisäämiseksi (?) Tuisku sai kipulääkekuurin. Sehän ei polvea sinänsä paranna, mutta liikkuminen on jo muuttunut vaivattomammaksi, joten tilapäisapua lääkityksestä kyllä on.