Eilen huomasimme, että retiisit ovat jo itäneet; sehän käy retiiseiltä nopeasti. No, kun tänään katsoimme kylvöstä, niin huomasimme, että joku otus oli nyhtänyt parin sentin mittaiset taimet maasta ja syönyt varsinkin sirkkalehdet. Sillä lailla! Jotain lintua epäilimme. Muutakin vihreää on jo tarjolla runsaasti. Mikä tekee juuri retiiseistä niin herkullisia, että ne on syötävä? Joka tapauksessa kylvimme uudet siemenet ja laitoimme kylvöksien päälle harson. Hähhähhää! Ähäkutti! Nytpä ei taimia pihistetäkään niin helposti!

Muuten seikkailimme lähinnä päivänvarjojen parissa. Päädyimme Terrasta ostettuun varjoon. Ei ollut kallis, varjo ja jalka yhteensä n. 90 euroa. Made in Kiina tietenkin. Joopa joo. Kävi ilmi, että jalassa oleva sovitin ponnahtaa varjon heiluessa paikaltaan, jolloin putki käy väljäksi ja varjo lonksuu siinä rasittavalla tavalla. Ehkä homman olisi saanut jollain sopivalla kumiputkella tiivistäen toimimaan, mutta hermo petti ja palautimme tuotteen kauppaan. Terran kunniaksi on sanottava, ettei siellä ruvettu kiistelemään palautusoikeudesta. Kiitos siitä! Uskallamme vastakin käyttää Terran tuotteita.