Miksi ihmeessä kiusaan itseäni Donna Leonin teoksilla? En ymmärrä. Leonin kirja tarttuu helposti mukaan kirjaston tänään palautettuja -hyllystä, jossa on enimmäkseen dekkareita ja muuta kevyttä kesälukemista. Ensimmäinen Donna Leon, jonka aikoinaan luin, oli aika viehättävä. Siinä kiinnosti venetsialaisen elämänmenon  ja italialaisen tapakulttuurin kuvaus. Useamman kirjan jälkeen niistä ei saa enää mitään irti - ja se on siinä. Kirjat muuttuvat tylsiksi.

Ystävä sä lapsien kertoo sen minkä kertoo lastenlääkäristä, joka on ostanut 10 000 eurolla lapsen albanialaiselta naiselta. Aihe toki on mitä ajankohtaisin. Pääaiheen ympärille on kehitelty sivujuonen tynkää eräästä tiukkapipoisesta apteekkarista. Näitä juttuja sitten komisario mikä-hänen-nimensä-nyt-onkaan on tutkivinaan. Hohhoijaa! Kirjan hyvä puoli on, ettei lukija tipahda kärryiltä, vaikka  lukisi sitä helteisessä puutarhakeinussa melkein auringonpistoksen saaneena.