Koirien kanssa aamulenkillä. Naapuri, teinitytöltä näyttävä lääkäri, jonka kanssa istuin pari vuotta taloyhtiön hallituksessa, tulee vastaan. Sanon vanhanaikaisesti "huomenta". Pihaustakaan ei kuulu vastaukseksi, ei nyökkäystä, kädenheilautusta tai muutakaan. Tarkkaan katsoen silmät ehkä hieman kääntyvät minuun päin, kun olemme lähes kosketusetäisyydellä. Tekee mieli sanoa, että sinulla ei ole käytöstapoja, mutta en tietenkään sano. Silloinhan ne puuttuisivat myös itseltäni,  enkä sitä paitsi muutenkaan ole mikään korrektin käytöksen johtotähti. Mutta mikä tekee tervehtimisestä niin ylivoimaista? En voi käsittää!

Jatkan pihasta JALKAkäytävälle. Yritän kulkea tämän sadan metrin alamäen silmät selässä. Takaa tulee kovalla vauhdilla pyöräilijöitä, vaikka aikuiset eivät saisikaan jalkakäytävällä ajaa. Tällä kertaa selviän aika vaivattomasti kevyenliikenteenväylän risteykseen; sitä väylää saavat tietenkin  käyttää sekä pyöräilijät että jalankulijat. (Käytännössä väylällä seikkailee mopoja ja jopa autoja.) Katson vasemmalle. Siellä on vielä jyrkempi mäki, jota pitkin varsinkin nuoret miehet ajavat todella lujaa tähän risteykseen.

Ylitän väylän päästäkseni sen vasempaan reunaan ja laitan koirat ojan puolelle. Kuljen aina näin; mielestäni on turvallisempaa nähdä kovavahtiset pyöräilijät, jotka sitä paitsi saattavat ohittaa koirat liian läheltä. Edestä lähestyy keski-ikäinen hölkkääjä. Aikooko hän juosta päälleni? Miettiessäni väistänkö  keskemmälle vai mahdunko koirien kanssa ojanpenkalle, hölkkääjä on jo kohdallamme ja tiuskaisee minulle: - Oikeanpuoleinen liikenne koskee myös koiran ulkoiluttajia! Huudan hänelle, että ei muuten pidä paikkaansa, tutustu tieliikennelakiin. - Kyllä pitää, jankkaa äijä vielä ja on jo niin kaukana, ettei hänelle enää kannata vastata.

Tieliikennelain mukaan jalankulkijat saavat liikkua valintansa mukaan oikeassa tai vasemmassa reunassa;  pyöräilijöiden sen sijaan pitää ajaa oikeassa reunassa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole, mitä laki sanoo. Olennaisempaa on, emmekö todellakaan voi käyttää järkeä, joustaa ja ottaa toisemme huomioon sen sijaan, että vetoamme joka asiassa lakeihin ja säännöksiin, vaikka emme niitä tuntisikaan.