Nuoret naiskirjailijat ovat taitavia! Riikka Pulkkkisen Raja ja Totta tekivät vaikutuksen. Samaa voi sanoa Katja Ketun Hitsaajasta. Hitsaaja on  ensimmäinen Ketulta lukemani teos; kaksi muuta ovat tilauksessa, koska Hitsaaja osoittautui kiinnostavaksi. Katja Kettuhan on ollut paljon julkisuudessa, mikä ei aina ole ennakkoluuloisen lukijan kannalta ansio: onko se joku tyrkky, jonka suurimmat ansiot ovat jossain muualla kuin kirjoittamisessa? Eivät ole. Sitä paitsi kustantajathan nykyään suorastaan vaativat kirjailijoilta julkisuushakuisuutta, mikä on varmaan monille myrkkyä.

Hitsaaja eli Niila Komsi on joutunut elämässään hakaukseen. Ei mene hyvin parisuhteessa eikä työelämässä,  ja sitten tulee vielä suuri jytky: Estonia uppoaa, ja Niila tajuaa olleensa hitsaamassa tämän laivan kansirakenteita. Syyllisyys alkaa painaa Niilaa. Syyllisyys on teoksen keskeisiä teemoja, eikä ainoastaan Niilan ongelma. Niilan Kaisu-puolison siskon lapsi on hukkunut Estonian onnettomuudessa, mutta lapsen isä selvinnyt hengissä. Estonian onnettomuus koskettaa myös Niilan Lappiin hylkäämää perhettä: tytär Mirka uskoo, että hänen kadonnut kaksoisveljensä on hukkunut Estonian mukana. Paikallinen poliisi Somero joutuu selvittelemään Mirkan veljen tilannetta ja lopulta tapahtumia hänen kotitalossaan.

Teoksessa on runsain mitoin tuttua arktista hysteriaa, jopa niin, että se välillä kyllästyttää: onhan tätä jo kirjallisuudessa ollut esillä yllin kyllin. Leipääntynyt poliisi Somero edustaa kyynistä mutta suht tervettä järkeä; muut henkilöt ovat enemmän tai vähemmän pihalla. Kettu on kuitenkin keittänyt tutunoloisista aineksista niin  persoonallisen keitoksen, että se riittää kannattelemaan lukijan kiinnostusta. Teoksessa on suorastaan raamatullisia ulottuvuuksia: isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen. Eli kostautuvat. Opitusta avuttomuudestako on sukurasituksen lisäksi kyse?  Ja mistä pahuus sitten kumpuaa, perisynnistäkö, pohtii Mirka, jolla on aktiivinen Jumala-suhde.  Jumalaansa hän vetoaakin saadakseen tukea tekojensa oikeutukselle.

Katja Ketulla on myös dramaturgin koulutus. Kuvittelisin, että tämä näkyy teoksen rakenteessa. Se etenee kohtauksittain lähes elokuvamaisesti. Kielessä kiinnittää huomiota Peräpohjolan murteen käyttö, joka tuo mieleen oman aikansa kohauttajan, Rosa Liksomin.