Koiralehtien joulunumerot ovat tipahdelleet postiluukusta; eilen saapunut Havannalainen 4/2011 on päällisin puolin tutkittu. Aivan ensimmäiseksi kiitokset taas kerran päätoimittajalle, joka on vissiin raapinut lehden kasaan pääasiassa yksin, oletan. Lehdessä haetaankin päätoimittajan avuksi jäseniä lehtitoimikuntaan. Toivottavasti heitä löytyy! Tämä on asia, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut: tunnen piston sydämessäni syystä, etten osallistu, mutta en silti osallistu. Vaikka kirjoittelen niitä näitä, kuten tätä blogia, niin lehteen en keksi mitään tolkullista kirjoittamista. Nettiaikakautena asioiden rustaaminen paperille tuntuu useimmiten tyhmältä ja turhalta; linkki sopivalle nettisivulle riittäisi...

Yhdistyksen puheenjohtaja kertoo ilahduttavasta seikasta, kurssista jolla on lähtökohtana, että koira  hyväksytään sellaisena kuin se on. Tässä tapauksessa kyseessä on ollut puheenjohtajan sanoin "arkajalka". Minua on jo pitempään tympäissyt tietynlainen minun koirani pitää olla juuri sellainen kuin haluan sen olevan -asenne. Ensin vaikerretaan, miten 400 koirarodusta ei tunnu löytyvän sitä sopivaa. (Olisko Botswanan mangustinoutaja niinku tarpeeks alkukantanen? Tai sitten toi Gobin dromedaaripaimenkoira, keskikokonen, mut mä en tykkää sen luppakorvista ja turkkii sais kans olla vähemmän.) Sitten kun se koiraparka on lopulta saatu hankittua, se ei natsaakaan yhteen omistajan vaatimusten kanssa. Niin että myisinkö mä sen pois? Saattaisi koiran kannalta olla parempi tehdä niin!

Kiistelyä jalostuskoirilta vaadittavasta purukalustosta on näköjään jatkettu ja jatketaan vuosikokouksessakin. Jalostustoimikunta on äänestänyt asiasta. Kaksi on  ollut järkilinjoilla ja muut, tjaah, parempi olla sanomatta enempää. Mutta mielelläni kuulisin perusteluja sille, miksi muilta osin erinomainen koira jolta kuitenkin puuttuu esimerkiksi yksi P2-hammas on jalostuskelvoton, mutta tusinakoira  jolta lisäksi puuttuu 6 hammasta (4 x P1, 2 x M3) kelpaa jalostukseen.

Ikävintä lehden antia on kuitenkin huomata, että yhdistyksessä on riitoja, niin ainakin ymmärsin. (Onkohan sellaista yhdistystä olemassa, jossa ei riidellä?) Koska en kuulu mihinkään juoruilurinkiin, minulla ei ole hajuakaan, mistä kenkä puristaa. Mutta olisiko kannattanut nostaa koira pöydälle ja pitää kunnon tuuletus ihan julkisesti: mistä asioista riidellään/ollaan rankasti eri mieltä, ketkä ovat ja miksi ovat. Asioilla on aina puolensa, joten  olisi hyvä että jokainen kiistelyn osapuoli pääsisi kertomaan oman kantansa asioista. Yhdistyksen jäsenet olisivat sitten voineet vuosikokouksessa asiallisin perustein (toivottavasti!) päättää, keiden he haluavat jatkavan yhdistyksen toimielimissä ja ketkä saavat lähteä jäähylle.

Aktiivisiksi toimijoiksi huhuillaan aina uusia ihmisiä, niin nytkin. Toki, mutta kuka lähtee vapaaehtoisesti riitelemään? Ettei vain ne, joilla on jo valmiiksi rähinägeenit?