Kävimme männä viikolla vilkaisemassa ryhmäpuutarhamökkiä pitkästä aikaa. Sattui olemaan vähän lauhempi päivä. Mökki  oli umpijäässä: sisällä oli 20 astetta pakkasta, ulkona 12! Emme viitsi pitää lämmitystä päällä talvella, koska käymme mökillä  tosi harvoin jostain marraskuusta huhtikuuhun ulottuvana aikana. Lunta oli, mutta ei hirveästi. Ei olisi haitannut, jos sitä olisi ollut enemmän varsinkin ruusupenkin päällä ennen paukkupakkasten alkamista. Ainakaan toistaiseksi jänikset eivät olleet tehneet mitään tuhoja. Myyrätuhoistahan ei vielä tiedä mitään.

Kasvukausikin tuli käynnistettyä. Ostin pari karjalanneidon ja muun begonian mukulaa ja laitan ne ruukkuihin.  Viime vuonnahan karjalanneidot menestyivät hienosti. Tiedän kyllä, etteivät vuodet ole veljeksiä. Olen myös epäonnistunut karjalanneitojen kasvatuksessa täysin. Sen vuoksi pidin vuosien tauon niiden kasvattamisessa. Saisihan begoniotakin ostaa valmiiksi kukkivina keväällä, mutta on hauskempaa yrittää kasvattaa muutama itse.