Tässä eräänä päivänä pac leaderimme, tuo hiipuva herneaivo, katsahti peiliin. Ei olisi kannattanut, jos minulta olisi kysytty, mutta kun ei kysytty, vahinko pääsi tapahtumaan. Siinä se sitten kampasi vähiä hiuksiaan oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle ja muikisteli naamaansa, epäilemättä saadakseen  rypyt siliämään ja vaikuttaakseen nuoremmalta. Se näytti niin hupaisalta,  että me havaneesit rupesimme vahingossa tirskumaan. Tai no, vahingossa ja vahingossa. Mutta käpy vilkaisi meitä terävästi ja tiedusteli, onko hän kertonut, miten ennenvanhaan tehtiin koirista rukkaset, etenkin sellaisista 10 vuoden kieppeillä olevista, joiden askel oli alkanut jo lyhentyä, ja nuoremmistakin, jos ne oiivat liian typeriä löytääkseen ja haukkuakseen ensimmäistäkään oravaa tai lintua tai jänistä, pinkoivat tuhatta ja sataa mutta väärään suuntaan, jos törmäsivät hirveen ja lähtivät sutta pakoon, kun tuli karhu vastaan.

Me sanoimme, että emme olleet kuulleet, mutta nytpähän tiedämme. Luna kysyi, että saisiko täsmennyksen, pitääkö nyt haukkua vai olla haukkumatta kuten tähän asti on jementeerattu, sitä lihavaa oravaa, joka suorastaan asuu lintulaudalla ja vetää nassuun pikku tipien ruoat? Ja mitä tehdään, kun yhytetään pihalta se cityjänis, joka saapuu kesäiltoina klo 20 syömään ruohoa: revitäänkö siltä  korvat irti, jos kerran pitää metsästää, vai tyydytäänkö niihin korviin, joita hernis valitettavan harvoin onnistuu hankkimaan kaupasta? Tuisku sanoi voivansa toki lähteä hirveä haukkumaan, jos on tarpeen. Tuskin hirvi on sen kummempi kuin lehmä, jota  se oli kerran haukkunut auton ikkunasta. Minä kuitenkin toppuuttelin, että eiköhän Luna sentään ole tämän huushollin hirvein haukkuja. Mutta kun herneaivo ei vastannut mitään meidän uteluihimme, Luna sanoi valittavansa Cesar Millanille, että meillä on epäjohdonmukainen pac leader. Meitä ressaa, kun emme tiedä, pitääkö tehdä niin vai näin.

Tähän rispaantuva ryppyposki havahtui ja sanoi mielellään vievänsä meidät Cesarin havaintovälineiksi, kun se tulee Suomeen esiintymään. Turkit nyrhittyinä ja silmänaluset hennattuina minä ja Tuisku kuulemma muistuttaisimme erehdyttävästi niitä hulluja maltankoiria, jotka rähisevät Casarin ohjelmissa.  Lunasta puolestaan saisi  tuunattua sekopäisen chihu-apsomixin. Siihen minä, että mikäpäs siinä, ja ryppis itse varmaan lähtee esittämään kajahtanutta omistajaa. Eikä tarvitse edes teeskennellä.

Mutta kurttukaula oli taas syventynyt peilikuvaansa ja ilmoitti tutkimuksensa tuloksena tilaavansa permanentin. Ai per...! Olisin lentänyt pyrstölleni, jos minulla olisi pyrstö. Permis! Laitattaako kukaan alle satavuotias tukkaansa permiksen, kysyn vaan. Ei kai se nyt niiiiin vanha dinosaurus ole. - Enpä olis varma, Luna mutisi, muttä ääneen se sanoi, että kannattaisiko pikemminkin  mennä kosmetologille piikittämään botuliinia "naururyppyihin", noin leikkisästi ilmaistuna, me kun olemme viimeksi kuulleet pac leaderin nauravan 2/2009.  Vino hymy ja pirullinen irvistys ovat sen sijaan tulleet tutuiksi. Freesimpää habitusta voisi tavoitella myös poistamalla noita-akan karvat syylistä ja ajelemalla viikset. Vaihtoehtoisena ratkaisuna Luna suositteli shar pein hankkimista. Shar pein rinnalla kurttis näyttäisi siloposkelta.

Kun nämä rakentavat ehdotukset eivät näyttäneet tuottavan tulosta, kysyimme, aikooko pac leader todellakin steppailla  ihmisten ilmoilla permis päässä ja hammastikku korvassa, ja jos aikoo, kävisikö semmoinen järjestely, että me havaneesit kävelemme 10 metriä edellä tai jäljessä niin että ulkopuoliset eivät yhdistä meitä kurttikseen ollenkaan. Ei käynyt. Sepä siitä sitten.