Kevät se vaan edistyy, tosin hitaasti. Tänään piti olla sääennustuksesta riippuen joko aurinkoista tai sateista. Ei ollut kumpaakaan, vaan ikävää pilvistä kylmää jöllötystä. Mutta sisällähän pystyy puuhailemaan, joten laitoin kesäkukkien siemeniä itämään: samettikukkia kolmea eri kokoa, ruusupapuja, hajuherneitä ja krasseja. Ne voisi laittaa aikaisemminkin itämään, mutta valo ei tahdo riittää vaan taimet kasvavat honteloiksi ja varsinkin köynnökset sotkeutuvat toisiinsa. Ongelmia voi aiheuttaa myös kylmyys. Jos kasveja ei saa toukokuun lopulla ulos, asunto alkaa muistuttaa kasvihuonetta. Lisäksi latvoin begonian taimet.

Jokin pitkän ajan sääennustus lupaili varhaista ja lämmintä kevättä. Eipä juuri siltä näytä! Yleensä täällä on maa suunnilleen lumeton vappuna. Jossain pohjoisilla metsärinteillä saattaa olla vähän enemmän lunta. Saa nähdä, miten tänä keväänä käy. Tällä hetkellä on vielä aukeillakin lunta reippaasti.