Pac leaderimme, tuo sumea sössöposki, kävi vilkaisemassa TOKO:n SM-kisoja. Sen perusteella mitä kerran televisiosta näin, päättelin,  että kyse on jostain sadomasokismin alalajista - nykyäänhän näitä perversioita riittää -   jossa ihminen ja koira piinaavat toisiaan. Mutta kuulemma ei. Tottelevaisuuden  Suomen mestaruuksista siellä kisattiin. Selevä! Ei sitten koske meitä havaneeseja.  Ei olla mitään orjasieluja!

Enivei, ensin sössöposki luuli menneensä väärälle paikalle, koska pusikon takaa ei kuulunut haukkumista eikä räksytystä. Tämän kertoessaan sössis mulkaisi meitä terävästi. Suljin varmuuden vuoksi suuni; johan portin ohi kulkeva naapuri tulikin haukuttua. Juu - mutta sitten pac leaderimme oli oivaltanut, ettei TOKO-kisoissa tietenkään haukuta niin kuin näytelmissä ja jopa agility-kilpailuissa vaan kaikki sujuu hipihiljaa (haukotus) ja löytänyt kuin löytänytkin perille. Siinä se oli sitten seisoskellut katselemassa, miten koirakot ramppasivat oikealle ja vasemmalle ja takaisin  ja pysähtyivät välillä.  Oli ollut melkosen puuduttavaa. Sitähän minäkin! Tähän sössis, että meille havaneeseille bortsujen tepastelun seuraaminen  olisi kyllä ollut  valaisevaa. Häh?
 
Olen kuullut, että bortsut on rankattu viksuimmaksi koiraroduksi. Miten on mahdollista, että nämä valopäät suostuvat nyhjäämään ohjaajansa pohkeen tuntumassa ja tuijottavat älyttömänä hänen pärstäänsä ikään kuin odottaen, että ohjaajan suusta tipahtaa broileri? Yksinkertaisinkin havaneesi tajuaisi pian, ettei tipahda, joten mokoma tuijottamien on turhaa ja rasittaa sitä paitsi niskaa. Seuraamisessakaan ei ole mitään itua, mutta käveleminen on ihan nastaa, jos siihen liittää oheisohjelmaa: Voi lähteä päinvastaiseen suuntaan kuin sössöposki tutkiakseen, joko Väiski ja Ansa ovat olleet aamupissilenkillä. Lammen rannalta voi löytää sorsan jätöksen ja hotkaista sen ennen kuin sössis huomaa. Bonuksena saattaa yhyttää vesimyyrän paskan - ellei suorastaan ihmisen jaskaa ole tarjolla -  ja heittäytyä hankaamaan siihen turkkiaan. Ja jos ei kerta kaikkiaan muuta keksi, voi sotkea remmit ja katsoa, miten pomomme kiukusta pihisten niitä selvittelee.

Pac leaderimme kunniaksi on sanottava, että me havaneesit saamme tässä huushollissa enimmäkseen elellä kuin pellossa. Oikeastaan meillä on vain kaksi sääntöä, joista sössis ei anna periksi tuumaakaan: koirat eivät nuku sängyssä eikä niitä syötetä pöydästä. Kumpikaan sääntö ei ole meidän syytämme. Sänkyyn koirat olivat saaneet porttikiellon silloin, kun Windy-setteri sairastui borrelioosiin. Ja settereiden ansiota on pöytäkieltokin. Kas kun niiden suusta valuu kuola kuin hanasta, jos vähänkään ruokaa on tarjolla. Kun räkä riippuu tarpeeksi pitkälle, setteri ravistaa sen pois, jolloin kina lentää pitkin seiniä, ruokailijoiden naamalle ja lautasille. Silloin kun meillä on vieraita, pöydästä kylläkin tipahtaa "vahingossa" yhtä sun toista. Miten minusta tuntuu, että silloin sössis kiristelee hampaitaan?

Silloin tällöin bossimme saa naurettavan tarmonpuuskan ja ryhtyy kouluttamaan meitä. (Ei se mitään; tiedämme että se menee pian ohi.) Emme esimerkiksi saisi haukkua ovikelloa. Miksi ihmeessä? Alleviivasimme rotumääritelmästä kohdan poikkeuksellisen valppautensa vuoksi helppo kouluttaa varoittamaan vieraista ja näytimme sen sössikselle. Että eikö se voisi olla hyvillään, koska meitä ei ole edes tarvinnut tähän kouluttaa.  Mutta ei. Sössis tuijottaa silmä kovana Victorian ja Cesarin ohjelmia. No, ovikello siis soi ja me havat ryntäämme haukkuen ovelle. Meidän perässämme pyyhältää sössöposki ja sähähtää tssst tai a-a riippuen siitä, kumpaa kouluttajaa se on sattunut viimeksi katsomaan. Sitten se käyttää energiaa ja ottaa oman tilansa ovella. Me havat olemme kuolla nauruun ja saatamme sen vuoksi ylläri pylläri lopettaakin haukkumisen, paitsi Tuisku.
 
Annahan olla, eräänä päivänä eteisen vieressä olevan makuuhuoneen oveen ilmestyi portti! Kun ovikello soi, meidät kyörätään portin taakse. Siellä sitten muka hiljaa odotamme, että pääsemme tervehtimään vierasta. Paitsi että Tuisku haukkuu. Äippäni on kyllä sitkeä sissi, kun saa jotain päähänsä. Nostan hattua! Varsin pian sössis tietenkin kyllästyi remppaamaan porttiaan, joten se on enimmäkseen auki. Luna ja minä menemme silti useimmiten ovikellon soidessa makkariin odottamaan - ja Tuisku jumittaa ja haukkuu milloin missäkin. Mutta eihän se olekaan bortsu!