Pirjo Hassinen on niitä kirjailijoita, joiden uutuuden yleensä luen. Niin nytkin. Itse asiassa luin Populan jo jonkin aikaa sittten, joten se ei enää ole ihan terävimmässä muistissa. Sanon kuitenkin muutaman sanasen, koska Populasta tuli sekä Finlandia- että Savonia-palkintoehdokas. 

Teoksessa on  kolme keskeistä henkilöä: P.A.H.A, Pirjo ja Rita. PAHA (nimien alkukirjaimet) on portsari, joka saa potkut kohdeltuaan  rettelöivää asiakasta liian väkivaltaisesti. PAHAn elämä kriisiytyy, kun hän joutuu työttömäksi. Tekemistä kuitenkin löytyy, kun hänet vedetään mukaan Popula-puolueen toimintaan. Tämäkään projekti ei pääty PAHAn kannalta hyvin.
 
Pirjo on PAHAn rivitalonaapuri, vesivärimalausta harrastava PAHAa iäkkäämpi rouva. Pirjo repäisee turmelemalla Kiasman näyttelyssä esillä olevia maalauksia. Hänen omia vesivärimaalauksiaan ei ole milloinkaan otettu vakavasti, pidetty huomionarvoisena taiteena. PAHA ja Pirjo ovat tottuneet juomaan punaviiniä ja rupattelemaan yhdessä. Pirjon puolesta he voisivat edetä seksisuhteeseen, mutta PAHA jarruttelee.
 
Piron tytär Rita on naimisissa nuorena yllättäen leskeytyneen miehen kanssa. Miehellä on lisäksi adoptiotytär Afrikasta. Ritan ongelmana on sopeutuminen tähän asetelmaan, jossa entisen vaimon haamukin on aina läsnä. Eikä sopeutuminen sitten onnistukaan. Muutamat huonosti valitut sanat repäisevät, tai oikeastaan vain tekevät näkyväksi kuilun Ritan ja miehen välillä. Rita joutuu huomaamaan, ettei kuulu joukkoon.
 
Teoksen nimen peruteella lukija odottaa sen kuvaavan populismia, kenties suoremmin juuri persujen poliittista voittokulkua, sen syitä ja seurauksiakin. Kyllähän teoksessa näitä aineksia käsitellään, eniten PAHAn henkilöön kytkeytyen. Arvottomuuden tunne ja marginaaliin joutuminen toimivat sytykkeinä protestimielialalle. Populan johtohahmon ongelmana on liikkeelle lähteneen protestin kanavoiminen järkeväksi poliittiseksi toiminnaksi varsinkin, kun mukaan tulee äärilaidan porukkaa, jonka toimintatavat ovat toisenlaiset. Tämän Hassinen kärjistää äärimmilleen. Mutta mutta. Jotenkin tuntuu, kuin teoksen idea katoaisi Hassiselta matkan varrella. Siis mistä nyt loppujen lopuksi oli tarkoitus kirjoittaa? Ajattelin kyllä, että ehkä ongelma onkin teoksen nimessä. Se ohjaa turhan voimakkaasti lukijan odotukset tietyille raiteille, joista lukijan toki pitäisi pystyä nousemaan pois, mutta se johtaa myös jonkin sortin pettymykseen.

P.S. Lisäys 29.11. Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista olen lukenut vain Heidi Köngäksen Dora Doran ja Populan. Jos näistä pitäisi valita, niin asettaisin Kyrön teoksen etusijalle.