Ville Virtasen  Menkää mielenhäiriöön on melko tyypillinen, enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallinen esikoisteos. Kirjailijan veri punnitaan seuraavalla teoksella. Mielestäni Ville Virtanen selviää teoksellaan Hevosen taju tästä toisen teoksen kynnyksestä kompastumatta. Tällä kertaa hän ammentaa aineksia kokemuksistaan kilparatsastajana.

Hevosen tajun keskeiset henkilöt Flo ja Elias tutustuvat toisiinsa jo teineinä  ja päätyvät aikuisina rosoisen ihmissuhteensa ohella pitämään hevoskauppatallia Ruotsissa. Hevosia ostetaan ja myydään. Niitä koulataan myyntikuntoon myös menetelmin, jotka eivät aina muistuta sitä herttaista hevoskuiskausta, johon me maallikotkin olemme television välityksellä tutustuneet. Eliaksella on luontainen kyky ymmärtää hevosia. MIksi hän silti suostuu käytännössä pahoinpitelemään niitä, ihmettelee lukija. Eikö hevoskuiskaus toimikaan?

Käänne tapahtuu, kun kuljetusauto tuo pihaan akhaltek-hevosen. Tämän jälkeen romaanin tapahtumat irtoavat vähitellen arkirealismista. Se on periaatteessa virkistävää ja rohkeaakin, vaikka välillä tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt.

Teoksen parasta antia ovat hevosen ja ratsastuksen kuvaukset, joista välittyy tarkka havannointi, asiantuntemus ja ennen kaikkea rakkaus ja kunnioitus tätä hienoa eläintä kohtaan. Myös Flon ja Eliaksen elämää suuremmaksi kasvava rakkaustarina kannattelee teosta, joka on juoneltaan vähän höttöinen ennen kuin jäntevöityy loppuosan rymistelyissä. Ehkä Hevosen taju on jonkun mielestä aikuisversio ponitallilla tapahtuu -genrestä. Olkoon. Ei se ainakaan minua häiritse.

Ville Virtanen on toki julkkis mutta ei vain julkkis. Muiden meriittiensä ohella hän on myös varteenotettava kirjailija.