Havannankoira Pilvin alakuloisuus syveni. Oli selvää, ettei sitä enää selittänyt kaksi kuukautta sitten tehty polvileikkaus eikä Pilville tyypillinen juoksuajan jälkeinen "masennus". Eläinlääkärireissu oli siis edessä. Tulos oli tyrmistyttävä: Pilvillä oli kasvaimia mm. vaginassa. Leikkausyritykset olisivat olleet melko toivottomia ja tuloksiltaan epävarmoja. Niinpä Pilvi lähti sinne, mistä ei ole paluuta,  kipujen ja kärsimysten ulottumattomiin.

Miten paljon voikaan koiran voinnissa tapahtua vuoden aikana. Vuosi sitten varmaankin kirjoitin Pilvin täyttäessä 10 vuotta,  miten Pilvi on ollut aina täysin terve, miten se ei ole tarvinnut eläinlääkäriä muuhun kuin muutamaan hammaskivenpoistoon. Tämän vuoden helmikuussa siltä leikattiin polvi, ja nyt sitä ei enää ole.

Eräs tuttavani sanoi aikoinaan koiransa kuoltua, etteivät he halua ottaa toista koiraa, koska koiran kuolema otti niin koville. Minä, useita koiria jo mananmajoille saatellut konkari, ajattelin että höpöhöpö. Nyt tuntuu samalta: en jaksa näitä enää. Jos vuosikymmenien varrella omistetut koirat pitäisi asettaa jonoon, niin numero uno olisi aina ja ikuisesti elämäni ensimmäinen koira, sielunkumppanini Kata-noutaja, mutta vain karvan mitan jäljessä tulisi Pilvi, sitten sen mami Tuisku ja sen jälkeen muut koirat  melko yhtenäisenä joukkona.

Kahdeksanvuotias Luna on nyt huushollin ainoa koira. Se on elänyt koko ikänsä laumassa, joka on kuihtunut pois sen ympäriltä Saa nähdä, miten Luna sopeutuu. Ja autiolta tuntuu itsestänikin. Minulla on ollut vain yksi koira viimeksi vuonna 1985!

Hänen Suloisuutensa, Sydänten Kuningatar Pilvi on peruuttamattomasti poissa. Lepää rauhassa Pilvi-kulta. Ruusupenkki  on oleva sinunkin viimeinen leposijasi; äitisi Tuisku uinuu vieressäsi.