Käytiinpä viikonloppuna pitkästä aikaa mökillä. Nelisen viikkoa taisi vierähtää edellisestä vierailusta. Jo menomatkalla Luna vingahteli innosta. Mökin pihalla se sai kertakaikkisen hepulin. Sama jatkui sisällä: puruluu suuhun ja hyppy sängyllle ja takaisin lattialle, singahdus huoneen toiseen päähän ja takaisin. Ja uudestaan. Ja vielä kerran. Kaikesta päätelleen Lunalla oli hirrrrmu hauskaa.

Mutta ihminen tunsi pienen piston sydämessään. Sitä kuvittelisi, ettei koiran elämä kaupungissakaan ole umpitylsää. Onko sittenkin? Vaihteluko siinä mökkireissussa saa koiran niin iloiseksi? Vai luuleeko se raukkaparka, että nyt muutettiin takaisin mökille. Että nyt saa taas vahtia omaa reviiriä ja kaivaa kuoppia kukkapenkkiin? Että voi juosta tänne ja tuonne ilman taluttimen rajoitetta? Että kierretään - niin kuin kierrettiinkin - alue ja tutkitaan, onko ketään paikalla ja jätetään oma viesti: minä muuten menin tästä, hähhää, et mahtanut mitään. Nuuskimisiin! Nähään ensi kesänä!

Mökillä ei pidetä talvella peruslämpöä päällä, joten siellä voi vain pistäytyä. Ihan tuli mieleen, pitäisikö lämmitysjärjestelmä muuttaa sellaiseksi, että se mahdollistaisi myös oleskelun talvisin. Olisi koiralla joskus  talvellakin kivempaa! Itestä ei oo niin väliä...