Juha Hurmeen viime vuonna julkaistu Nyljetyt ajatukset jäi minulta tuoreeltaan lukematta. Tunsin kyllä kirjan maineen ja ajattelin, että ihan justiinsa luen...Nyt se on vihdoin luettu.

Kirja on maineensa veroinen. Ulkoinen juonihan ei ole kummoinen: kaksi miestä soutaa Kustavista Hailuotoon. Siinä sivussa sitten mukamas keskustellaan kielestä, kirjallisuudesta, taiteesta ja kulttuurista yleensä. Pisimmät puheenvuorot ovat suorastaan esseitä. Hurmeen pohdiskelut  ovat todella mielenkiintoisia. Minulla ei ole tapana sotkea tekstejä alleviivauksin tai kommentein, eikä niitä kirjaston kirjoihin tietysti voi tehdäkään, mutta tällä kertaa olisi tehnyt mieli. Jälkeenpäin ajattelin, että olisi pitänyt ottaa valokopio sivuista, joilla on jokin erityisen ansiokas oivallus, luonnehdinta, tiivistys ja sen sellainen. Sitä olisi sitten voinut vaikka tässä blogissa siteerata. 

Tunnustan, että teoksessa oli myös kohtia, joiden yli surffasin tekstiin paneutumatta. En esimerkiksi ole järin kiinnostunut Otto Donnerin saavutuksista. Muutamat muutkin muusiikin tekijät jäivät minulle vieraiksi. Mutta sisältöähän tässä kirjassa riittää vaikka muille jakaa, joten parin pätkän yli pomppiminen ei hämärrä kokonaisuutta. Sisältö lepää Hurmeen laajan lukeneisuuden varassa. On lohdullista, että keskuudessamme on vielä ihmisiä, jotka lukevat muutakin kuin twiittejä ja joilla on lukemastaan tähdellistä sanottavaa. Kiitokset siitä!

Nyljetyt ajatukset on lajityypiltään ovela. Romaanihan se periaatteessa on olevinaan ja on, mutta tapahtumajuoni ja henkilöt ovat täysin alisteisia kutttuuriesseistiikalle. Tyyppien soutamisessa on kylläkin jännää imua: missä ne nyt ovat menossa, pääsevätkö yöhön menessä sinne, minne aikoivat, vieläkö on vastatuuli? Myös kajahtaneen tuttavan tapaaminen laiturilla oli aika repäisevä klippi. Aimon kertomat perinnetarinat huvittivat; osattiin sitä ennenkin irrotella. En ryhdy listaamaan, mitä kaikkea teoksesta löytyy, mutta on se aikamoinen runsaudensarvi. Saattapa olla, että tiivistämiseenkin olisi ollut varaa. Toisaalta juuri hillittömässä vyörytyksessä on oma viehätyksensä.

Pidin Hurmeen teoksesta Hullu. Käsittääkseni se kertoi hänen omasta mielisairaalareissustaan. Ilmeisesti Hurme on koonut itsensä onnistuneesti, oletan, koska Nyljettyjen ajatusten työstäminen on varmaan ollut rankka ponnistus? Vaan mistäpä minä sen tiedän. En mistään.

P.S. Lisäänpä tähän yhden hauskan ajatuksen Hurmeen teoksesta. Toivottavasti muistan sen oikein: Koska kaikki aine on peräisin alkuräjähdyksestä reilun 13 miljardin vuoden takaa, mekin olemme tätä samaa ainetta ja näin ollen tosi vanhoja.