Laura Lindstedin Finlandia-voittaja Oneironin lukeminen lähti minulta sitkaasti liikkeelle kuten kerroin aikaisemmassa postauksessa. Sitten keksin ruveta lukemaan sitä samalla kun kuuntelin ja välillä toisella silmällä myös katselin televisiosta Sibelius-kilpailun finaaleja. Ennen kuin viimeinen konsertto torstaina päättyi, oli Oneironkin luettu.

Oneironin perusratkaisu on varmaan jo kaikille tuttu, mutta kertaan sen silti lyhyesti: seitsemän naista on jonkinlaisessa kuolemanjälkeisessä välitilassa. He kertovat omista vaiheistaan, varsinkin kuolemastaan, jota porukka seuraa yhdessä. Yksi toisensa jälkeen he sitten häviävät joukosta. Joukko on kansainvälistä: yksi Venäjältä ja Afrikasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta ja kolme Keski-Euroopasta. Amerikkalainen Slomith on sitä paitsi etniseltä taustaltaan juutalainen, mikä osoittautuu merkittäväksi seikaksi.

Oneiron on viitseliäästi ja kunnianhimoisesti rakennettu kokonaisuus. Tuntuu kuin se olisi varta vasten suunniteltu kansainvälisiä markkinoita varten. Nyt ei pöyhitä Suomen sotien tapahtumia eikä turinoida autioituvalla maaseudulla. Kansainvälisyyden tuntua teokseen lisäävät   henkilögallerian mukanaan tuomat tapahtumapaikat. Milloin ollaan Nykissä, milloin Timbuktun liepeillä, milloin Moskovassa tai Pariisissa jne. 

Eniten tilaa ja huomiota saa anorektinen performanssitaiteilija Slomith-Shkina, alkujaan Sheila. Slomithin nimissä kirjaan on istutettu jopa noin 30 sivuinen luento anoreksian suhteesta juutalaisuuteen. Olisi kiinnostavaa tietää, onko Lindstedtillä jokin henkilökohtainen syy kiinnostua juutalaisuudesta. Joka tapauksessa Slomith edustaa romaanissa taiteilijuutta. Ehkä hän on senkin vuoksi kirjailijalle ikään kuin läheisempi kuin muutta henkilöt?

Lindstedtin teos tuntui minusta pitkään turhan  laskelmoidulta ja  kalsealta. Lämpöä siihen tuli, kun naiset alkoivat "kuolla". Tämä on vähän paradoksaalinen tuntemus. Se johtunee siitä, että kuolema herättää aina myötätuntoa ja sen aiheuttamaan pelkoon ja suruun voi samaistua.

Epäilemättä Oneiron on Finlandia-palkintonsa ansainnut. Se on fiksu, tarkkaan viilattu, lukeneisuudesta kertova romaani, joka toivottavasti löytää tiensä sinne globaaleille kirjamarkkinoille, joille suomalainen teos ei menestyksekkäästi turhan usein eksy.