Luna (nyt 9,5v) on aina ollut lutuinen mutta ei erikoisen leikkisä koira. Kuten olen kertonut. se ei ollut riemastunut vaan tyrmistynyt, kun huusholliin sen seuraksi ilmestyi Rosita-pentu. Vähitellen se kuitenkin toipui tyrmistyksestä ja oppi sietämään Rositaa. Ei siihen loppujen lopuksi kauan mennyt.

Kun rauha oli solmittu, Rosita arveli, että kaipa Luna nyt ryhtyy leikkimään sen kanssa. EI, ei ja vielä kerran ei! Mutta annahan olla: sitkeys tuottaa tulosta. Ensin Luna suvaitsi leikkiä vähän hippasta, sitten enemmän. Sen jälkeen se keksi, että leikki-irvistely ja paini on oikeastaan aika hauskaa ja viitsii myllätä pitkät ajat. Se ei juuri ole välittänyt leluistakaan, mutta saattaa nyt napata jonkin Rositan lelun suuhunsa. 

Huvittavaa kyllä, Luna on ruvennut myös järsimään oikeita puruluita; aikaisemmin se on syönyt lähinnä  Denta Sticksejä yms. Mutta kun Rosita järsii innokkaasti niitä valkoisia nahkakääröjä, niin kyllä minäkin! Se on mainio juttu. Hampaat ovat Lunan heikoin kohta ja on hyvä, että purukalusto joutuu töihin ja osa hammaskivestäkin varmaan hioutuu pois.

Luna pitää tarkasti huolta, että  saa hellyyttä ja huomiota yhtä pajon kuin Rosita. Jos joku ryhtyy lepertelemään Rositalle, Luna ilmestyy varmasti paikalle ja tunkee lähikontaktiin: Huom! Minäkin olen olemassa! Niinpä toki. Eihän vanhusta saa unohtaa.

P.S. 16.12. Nyt on sitten nähty sekin ihme, että Luna on alkanut haastaa Rositaa leikkimään ja Rosita saattaa empiä: en tiijä, ei oikein huvita.