Asko Sahlbergin Pilatus on  perinteinen historiallinen romaani. Se on sekä hyvä että huono asia. Ansiokasta on, että kirjailija on paneutunut kuvaamaansa aikakauteen huolellisesti; arvostan tällaista viitseliäisyyttä. Pohjatyössä on varmaan auttanut edellinen romaani Herodes. Niinpä lukija ei kohtaa teoksessa anakronismeja, ainakaan jos tuntee antiikin historiaa niin vähän kuin minä. Luulisin, että vaikeinta on omaksua menneen aikakauden arvot ja asenteet. Kuvauksen kohteena voi toki myös oman aikansa arvomaailmaa kyseenalaistava henkilö,  mutta silloinkin pitää tietää, mitä vastaan hän kapinoi, miten kapinaan  suhtauduttiin ja millä perusteella.

Pilatuksen nimihenkilö törmää tietenkin radikaaliin Jeesukseen (teoksessa Jeshua) niin kuin lukija odottaakin. Heidän kohtaamisensa on kuitenkin pienemmässä roolissa kuin etukäteen oletin, siis tarkoitan että suhteessa teoksen laajuuteen, ei merkittävyyden kannalta. Jeshualla on naisystävä Maria ja hänellä lapsi. Muistaakseni kirjassa todettiin, ettei lapsi oilsi Jeshuan, mutta etsimättä tuli mieleen Dan Brownin (?) romaani, jossa seikkailee Jeesuksen jälkeläisiä...Maria on Pilatuksessa aika kliseinen hahmo (tarkoituksellisestiko?), ja kiiltokuvamaisuutta on Jeshuassakin.

Kirjan alku tuo mieleen Saarnaajan ja  Sinuhe egyptiläisen: Kertoja on elämänsä ehtoopuolella ja haluaa kirjata vaiheitaan pohdiskellakseen niitä itse ja opetukseksi jälkipolville. Mihin elämä kuluikaan? Turhuuksien turhuuksiin ja tuulen tavoitteluun? Mutta jotain tuli tehtyäkin ja koettua yhtä ja toista. Onneksi kertoja ei totea, että päivääkään en vaihtaisi pois! (Olen inhonnut tätä sanontaa aina enkä usko siihen ollenkaan.)
 
Pilatus seuraa siis Pontius Pilatuksen vaiheita Hispaniassa (=nykyisessä Espanjassa) varttuneesta nuorukaisesta Rooman vallan kammareihin ja takaisin tuntemattomuuteen. Rooman ylimystön juonittelut, kuka tapatti kenet miksi, tuntuivat uuvuttavilta, mutta havainnollistavat vallan turmelevaa vaikutusta tehokkaasti. Itseäni kiinnostivat  kuitenkin enemmän  Lähi-itään sijoittuvat jaksot, joissa Pilatus joutuu miehittäjävaltion edustajana luovimaan vastaan hangoittelevien juutalaisten keskuudessa. Tällä törmäyskurssilla on vakavat, mutta myös huvittavat piirteensä. Pilatuksen suhde valtaan muuttuu vuosien varrella, ja lopulta valta kääntää Pilatukselle nurjat kasvonsa. On tullut aika luovuttaa, paeta  ja ryhtyä muistelijaksi.
 
Pilatus on ammattitaitoista työtä. Kuten alussa sanoin, se on myös hyvin perinteinen historiallinen romaani, mikä tarkoittaa tietynlaista yllätyksettomyyttä. Minulla ei ole reseptiä, miten historiallisia romaaneja voisi uudistaa tai pitäisikö edes, mutta huomasin välillä ajattelevani, että tää on tätä, juu-u. Niille jotka pitävät nimenomaan historiallisista romaaneista, Pilatus on kuitenkin oiva valinta.