No niin, nyt saatiin taas kommentoitavaa, kun Finlandia-ehdokkaat julkistettiin. Pakko myöntää, että lista oli yllätyksellinen. Suurin yllätys ei ollut Jari Tervon Matriarkan puuttuminen listalta. Luulisi, että tämä on helpotus palkinnon valitsijalle Baba Lybeckille. Olisipa hän tehnyt minkä ratkaisun tahansa, syytä siihen olisi haettu hänen pitkäaikaisesta työtoveruudestaan Jari Tervon kanssa (suosi tuttuaan; arvostelun pelossa ei ollut kanttia valita työtoverin kirjaa). Suurempi yllätys olivat ne kolme ehdokasta, joiden nimiä en vielä muista; lunttaan ne kohta netistä.

 
Olen lukenut ehdokkaina olevista kirjoista kolme ja myös kirjoittanut niistä tässä blogissa. Ne ovat Lopotti (Tommi Kinnunen), Tankkien kesä (Sirpa Kähkönen) ja Emme enää usko pahaan (Riku Korhonen). Näistä antaisin Finlandia-palkinnon Korhoselle. Lopotti on ihan ok, mutta ei Kinnusen esikoisen (Neljäntienristeys) veroinen nappisuoritus. Sama koskee mielestäni myös Tankkien kesää - mainio mutta ei Kähkösen paras. Tämä on tietenkin hölmö perustelu. Palkintoa myönnettäessä ei voida tietää, mihin ehdokkaana oleva teos pitkässä juoksussa asemoituu kirjailijan koko tuotannossa.
 
Kolme muuta ehdokasta olivatkin sitten tuntemattomampia, ainakin minulle: Eurooppalaiset unet (Emma Puikkonen), Laudatur (Peter Sandström), Akvarelleja Engelin kaupungista (Jukka Viikilä). Minulla on mielikuva, että olisin lukenut Laudaturin arvostelun; tekijää en olisi muistanut. Kahdesta muusta ei ole minkäänlaista havaintoa. Ei näytä olevan muillakaan. Kun ehdokkaiden julkistamisen jälkeen kiirehdin varaamaan nämä teokset kirjastosta, edelläni ei ollut yhtään varausta. Siis yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa kukaan muukaan ei ollut pitänyt tähdellisenä, että saa nämä teokset nopsasti luettavakseen. Kiinnostavaa seurata, miten varauslista muuttuu nyt ehdokkuuksien julkistamisen jälkeen ja miten se vaikuttaa näiden teosten myyntiin.
 
Finlandia-raadin tekemä valinta on toisaalta virkistävä; ei haittaa että huomio kohdistuu vähän tuntemattomampiinkin tekijöihin. Toisaalta siinä on myös eräänlaisen diivailun makua. Tulee jotenkin mieleen ne Finlandia-palkinnon alkuvuodet, jolloin voittajaksi valikoitui teoksia, joista ainakaan ns. suuri yleisö ei juuri piitannut. Niinpä palkintoa ylläpitävien kustantajien olikin pakko muuttaa se nimenomaan romaanien palkinnoksi. Romaanejahan me tavikset luemme, jos luemme.
 
Ensi viikolla varmaankin saan luettavaksi nuo kolme "tuntematonta" palkintoehdokasta. Mielenkiintoista!