Silloin tällöin tulee vilkaistua, mitä Kennelliitto säätää, vaikka sen touhut eivät minua kahden kotikoiran omistajana enää suuremmin hetkautakaan. No, hyvät uutiset ensin: Kennelliitto ehdottaa, että koirasusien kasvattamisen pitäisi olla luvanvaraista, kasvattajien rekisteröityjä ja koirasusien tunnistusmerkittyjä. Kannatan lämpimästi. En sinänsä ymmärrä, miksi koirasusia kasvatetaan, mutta ellei kasvattamista voi kieltää, yhteiskunnalla pitää olla keinot minimoida haitat. Eräissä julkisuudessa esillä olleissa tapauksissa koirasuden erottaminen sudesta on osoittautunut asiantuntijoillekin vaikeaksi; yhden mielestä kyse on sudesta, toisen mielestä ei. Pakollinen tunnistusmerkintä poistaisi ainakin tämän ongelman, toki vain, jos koirasusien kasvattajat hoitaisivat oman velvoitteensa.

Uudessa eläinsuojelulaissa voisi samalla määrätä, että kaikilla koirilla on oltava tunnistusmerkintä. Merkitsemättömän koiran omistajalle saisi nakata ilman sen kummempia muodollisuuksia tuntuvan  rikesakon. Myös kissat pitäisi tunnistusmerkitä. Pienimmät kääpiökoirat ovat kissaa pienempiä, mutta ne eivät käytännössä koskaan huitele tihutöissä ympäri maita ja mantuja, kuten "omistajattomat" ulkokissat. Villikissat ovat sitten vielä erikseen.

Sitten vähän huonommat Kennelliiton päätökset. Kennelliitto on kaapannut itselleen lukukoirat. Aivan turhaan. Ihmisten itsenäiselle, omaehtoiselle toiminnalle pitäisi jättää tilaa ilman, että joku on aina päällepäsmäröimässä ja rustaamassa sääntöjä. Olisi pitänyt luottaa ihmisten terveeseen järkeen, mikä koira sopii lukukoiraksi ja mikä ei. Ei kai siellä kirjastoissakaan olla ääliöitä? Luulisi, että on aika helppo huomata, milloin homma ei toimi.
 
Sitten on tämä ihku koirien terveydenhuolto-ohjelma, tosin vasta alustava luonnos. Tarkoitus on tietenkin hyvä: kunnolla asiansa hoitavat kasvattajat pitäisi jotenkin erottaa hämäristä pentutehtaista. Ohjelman alussa vilahtaakin paljon puhuva sana sertifiointi. Ennustan, että ensin ohjelmaan liittyminen on toki vapaaehtoista. Sitten ruvetaan edellyttämään, että vastuuntuntoiset kasvattajat  ovat ohjelmassa mukana ja lopulta sitä vaaditaan Kennelliiton sertifioiduilta sitoumuskasvattajilta.
 
Ohjelmaluonnoksen alussa on kohta 1.1. Kennelien määritelmät. Tarkoittanee, että kennelit olisi tarkoitus luokitella jotenkin, esim. toiminnan laajuuden ja ammattimaisuuden suhteen?  Kohdentuisiko terveydenhuolto-ohjelma jotenkin eri tavalla esim. yhden vuosittaisen pentueen kasvattajaan ja suurkasvattajaan? Ohjelmassa luetellut asiat ovat tolkun kasvattajalle käytännössä itsestäänselvyyksiä; niistä huolehtimisen ei pitäisi olla mikään ongelma. Mutta se kaikkiko pitäisi rustata paperille, että näin se meidän kennelissä toteutetaan. Että koirat asuvat asunnossa (Kohta 2.), että ruokasäkki on keittiössä (2.3), vettä saadaan hanasta juomakuppiin, joka on ruostumatonta terästä (kohta 3.1), että pentuhuoneen lattia pestään mäntysuovalla ja mopilla (7.1), että pentujen ulosteet heivataan vessaan tai roskapussiin (8.), eläinlääkäri on toisella puolen katua kuten myös apteekki, joten kummoista lääkekaappia ei ole (9.4), rotujärjestön määräämät PEVISA-tutkimukset on tehty (9.5), minkä voi tosin nähdä jalostustietokannastakin, ja pennut rekisteröidään (10.1) ja luovutetaan siten, että ostajat tulevat ne hakemaan (10.3); mukaansa he saavat ruokinta- ja hoito-ohjeet (10.4), joita juuri kukaan ei lue. Ja pisteeksi iin päälle kutsutaan eläinlääkäri ja/tai kennelneuvoja toteamaan kaikki tämä. Amen!
 
Kirjoitin tuon edellisen kappaleen ajatellen kymmenen vuoden takaista itseäni. Tosiasiassa  en ole kasvattanut koiria enää kymmeneen vuoteen (joo, on vähän haikea olo), joten Kennelliiton terveydenhuolto-ohjelma ei koske minua ollenkaan. Jos kasvattaisin, pitäisin kyllä meteliä siitä, että ohjelmaan liittyminen säilyy oikeasti vapaaehtoisena. Ohjelman ansio on sen koulutuksellinen aspekti. Kasvattamaanhan  ruvetaan usein  ohuen kokemuksen varassa, jopa ensimmäisellä omalla koiralla. Tällaisessa tilanteessa Kennelliiton terveydenhuolto-ohjelmaan tutustuminen auttaisi suuntaamaan huomion kasvattamisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin, joita varmaan käsitellään kasvattajan peruskurssillakin. Mutta ei lisää sääntöjä ja pakkoja, kiitos!