HS uhrasi eilen melkein koko aukeaman koirien jalostuksen ongelmista kertomiseen; laidassa oli lyhyt teksti myös kissoista. Mitä uutta HS sai irti tästä paljon puhutusta aiheesta? Ei mitään. Koiraharrastajalle aihe on tietenkin umpituttu, mutta en usko, etteikö ns. suuri yleisökään olisi ikinä kuullut perusasioita koirien sairauksiin vaikuttavista tekijöistä. Sairaaksi jalostetun (käyttäisin mieluummin sanaa muokatun) rodun esimerkkinä oli taas kerran englanninbuldoggi. Sekin alkaa olla aika väsynyttä. Kukapa eläinystävä hyväksyisi sen, että sudesta on aikojen kuluessa kehitetty tämä kummajainen, yhtä vähän kuin hän hyväksyy sen, että  upean villikissan jälkeläisiltä on häivytetty kuono jne. Laiska toimittaja on kuitenkin koostanut juttunsa itsestäänselvyyksistä.

 
Miksi koskaan ei kirjoiteta juttua siitä, miten koirien sairauksia yritetään nykyään torjua? Esimerkiksi jutussa haastateltu Anu Lappalainen olisi voinut avata omaa väitöskirjaansa selkärangan vioista ja kertoa tutkimuksista, joita koirille tehdään sen selvittämiseksi, millainen luusto siellä turkin alla piilee. Toimittaja voisi joskus kertoa Kennelliiton jalostustietokannasta. Sehän on maailmanlaajuisessa mitassa ainutlaatuinen. Koirista havaitut viat ovat kenen tahansa nähtävissä. Tämän lisäksi rotujärjestöillä on avoimia tiedostoja, joille kerätään sellaista tietoa koirien sairauksista, jota ei jalostustietokannassa ole. Tällainen tiedosto on mm. Havannalaiset ry:llä.Tunnontarkat kasvattajat saattavat myös omilla nettisivuillaan kertoa kasvattiensa sairaksista ja vioista.  Lisäksi kaikille roduille pakollinen JTO ja useiden rotujen Pevisa ohjaavat tai pakottavat rekisteröityjä koiria kasvattavat ottamaan terveysnäkökohdat huomioon jalostusvalinnoissa. Kennelliitto myös tukee taloudellisesti koirien sairauksien tutkimusta.
 
Iso laiva kääntyy hitaasti. Mitkään yllä luetellut toimet eivät yhdessä hujauksessa tee koirista terveempiä, työsarkaa riittää mutta suunta on oikea. Kasvattajia on kuitenkin tuhansittain. Joukkoon tulee aina kuulumaan asiallisesti hommansa hoitavien ohella jos jonkinlaista suhmuroijaa. Ja jos rekisteröityjen rotukoirien kasvattaminen menee liian hankalaksi, aina voi vaihtaa leiriä ja ryhtyä tuottamaan "terveitä" sekiksiä tai ihan vaan kotikoiria, jotka ei silleen  tartte mitään papruja (joita ne eivät saisikaan), koska me ei esineellistetä koiria ja raahata niitä johonkin näyttelyyn (papereihin ei tarvita näyttelytulosta mutta terveystutkimukset usein tarvitaan), vaan koirat on tietsä meille rakkaita perheenjäseniä eikä me teetetä pentuja rahankiilto silmissä (miksi se sekis tai rekkaamaton sitten maksaa 600 - 900 euroa?) Näihin ihmisiin eivät mitkään järjestäytyneen koiraharrastuksen toimet pure. Valitettavasti.