Huipputamma Venice juoksee näillä näkymin viimeisen kisansa huomenna torstaina ja siirtyy siitokseen. Harmi, että tämä uran lopetus sattui kurjaan loppusyksyyn. Kesällä olisin varmaan mennyt radalle seuraamaan Venicen huiman uran päätöstä.

Olen fanittanut Veniceä koko sen uran ajan. Osittain  se toki johtuu  siitä, että Venice asustaa näissä maisemissa. Toinen tärkeä seikka on tietenkin menestys. Kukapa nyt liputtaisi sellaisen hevosen puolesta, joka ei pääse edes mukaan isoihin kisoihin. Melkeinpä tärkeintä fanittamisen kannalta on kuitenkin ollut, että Venicen ympärille on rakentunut kiinnostava tarina. On kipakka, hankala tamma, jonka elinolot omistaja pyrkii muokkaamaan hevoselle mieleisiksi. On vakiokuski (Mika Forss), joka ajaa kaikki Venicen startit pääsemättä siitä huolimatta Venicen  suosioon. Vielä tallialueella Venicen  takamus pyrkii nousemaan, mutta radalla siitä kuoriutuu jäätävä ammattilainen. 

Lisämausteeena on vielä kateus, loputon mussutus miten  Venice on "oikeasti" keskinkertainen kaakki, joka  on juossut rahansa tuurilla. No, aika moni raviharrastaja ottaisi riemumielin keskinkertaisen konin, joka tienaa vahingossa reilut 800 000 euroa. Kateus on tunnetusti ansaittava. Mitättömyydet sulautuvat tapettiin, vai sanoisiko että valjastuskatokseen.

Tällaisia valovoimaisia parivaljakoita ei ole liikaa. Ammattimaistuessaan raviurheilu on muuttunut eräällä tavalla tylsemmäksi. Muinoin hevosia ajoivat suurelta osin omistaja-valmentajat, jotka muodostivat hevosensa kanssa kiinteän, helposti seurattavan kaksikon. Nykyään varsinkin parhaita lämpöisiä ajaa 10 - 15 ammattikuskin porukka. Kuskit myös vaihtuvat, milloin omistajan, milloin valmentajan muutoksen vuoksi, milloin muuten vain. Kiinteitä parivaljakoita ainakaan vuosikausiksi ei enää juuri muodostu. Muodissa oleva ajotapakaan  ei ole järin yleisöystävällinen. Ensin ajetaan  asemiin, mihin menee 500 metriä. Sitten körötellään kilometri parijonossa kuin köyhän talon porsaat,  ja lopuksi ajetaan taas 500 - 700 metriä kilpaa. Boring

Esimerkiksi Ville Korjus Välähdyksineen edustaa vielä vanhan liiton raviurheilua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, kun tämä värikäs pari on radalla. Kilpakumppaneille ja Korjukselle itselleenkin se voi olla oikeasti vaarallista, mutta yleisölle viihdyttävää. Yleisölle pitäisi kuitenkin olla tarjolla tällaisia huomion ja  fanituksen kohteita, varsinkin ns. suurelle yleisölle, joka ei ole kyynärpäitään myöten mukana raviurheilussa eikä hahmota hommasta mitään nyansseja.

 Suomen raviurheilu kaipaa kipeästi menestyjiä varsinkin kansainväliselle tasolle, jossa niitä ei ole ollut aikoihin. Toivottavasti Venice ja sen kilpakumppani Twigs Voici onnistuvat siitoksessa. Kirkossa kuulutettua se ei ole. Eihän Charme Asserdalistakaan  tainnut jäädä yhtään emänsä veroista  kilpahevosta. 

Joka tapauksessa suuri diiva Venice poistuu nyt framilta. Menestystä uudelle uralle! Ehkä muutaman vuoden päästä saamme seurata tarinan jatko-osaa Venicen Tytär tai Venicen Poika.

(2.11. muutettu asioiden järjestystä ja vaihdettu tai poistettu pari sanaa tekstin selkeyttämiseksi)