Luin aikoinaan Marko Kilven rikosromaanin Undertaker 1 Kuolemantuomio ja kommentoin sitä tässä blogissa. Voisin tietysti tarkistaa, mitä kirjoitin, mutta luulen muistavani sen noin suunnilleen: kirja on hyvä mutta vastenmielinen, pääpahiksen hahmo on taitavasti rakennettu ja omaperäinen, kieli on rasittavaa lyhytlauseista säksätystä. Arvelin, että en halua lukea seuraavaa osaa mutta luen kumminkin. Niin kävi;  uteliaisuus voitti.

Undertaker 2 Kuolemanenkelin pääpahiksena heiluu siis edellisestä teoksesta tuttu huumekauppias Kivi, siviiliammatiltaan hautausurakoitsija. Vaimo on pappi, ja perheessä on pari lasta. Kiven bisnekset ovat vaakalaudalla, koska hänen kilpimiehensä Jouni aikoi vasikoida toiminnan poliisille. Tätä edellisessä teoksessa alkanutta sotkua selvitellään yhä. Kivi myös tarvitsee uuden kilpimiehen, jollaista hän kasvattaa nuoresta Tuomaksesta, taviksesta, jolla ei ole rikollista taustaa. Juonessa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita epäuskottavuuden rajoja kolkutellen, kuten genrelle on tyypillistä. Väkivaltaa lienee riittävästi niille, jotka sitä rikoskirjallisuudelta odottavat.

Jo sarjan ensimmäisessä osassa kiinnitti huomiota Kilven tyylinvaihdos:  iskevyyttä (?) tavoitteleva lyhytlauseinen kieli, jota lisäksi lisäksi leimaavat tyylikeinoina käytetyt toisto, kysymysryppäät ja patetia. Ne ovat toki ikiaikaisia tehokeinoja. Esimerkiksi suomalainen kansanrunous versioi toistoa häikäisevästi; sama asia kerrotaan eri sanoin useaan kertaan. Kilven teoksessa nämä tyylikeinot menevät överiksi. Se saattaa toki olla tarkoituskin. Mietin jopa, onko kyse parodiasta ja mitä Kilpi näin ollen parodioi. Jotain minulle tuntematonta teosta tai lajityyppiä? Joka tapauksessa tyylikeinojen ryöstöviljely nollaa niiden tehon ja tuntuu pitävän lukijaa ääliönä, jolle on väännettävä kaikki rautalangasta.

Outo ajatus valtaa mielen. Entäpä jos tuo mies on sittenkin oikeassa? Joka asialle löytyy perustelu. Onko hän itse ollut koko ajan väärässä? Onko hän tehnyt kaiken väärin? Voisiko se olla mahdollista? 

   Mikä on oikein? 

  Mikä väärin?

Hänen pitäisi olla kuollut. Hänen pitäisi maata tuossa arkussa, jonka päädyssä hän seisoo. Mutta se ei ole häntä varten.

   Hän on elossa.

   Onko se oikein?

  Jos on, kuinka oikessa Kivi voikaan olla?

Missä vaiheessa kaikesta tuli näin monimutkaista? Miksi kysymyksiin ei löydy vastausta? Pian vastauksia ei olekaan, on vain pelkkiä kysymyksiä. Missä on johdatus?

   Tie?

   Totuus?

   Elämä?

Herramunjee. Kilven tyylinvaihdos on epäilemättä tietoinen ratkaisu. Ehkä tavoitteena on nimenomaan nuorempi lukijakunta, somesukupolvi, ja Ilkka Remeksen painosmäärät. Me ikääntyneet kantturat tuskin muodostamme enemmistöä Kilven lukijoista, joten meitä miellyttämään ei tekstiä kannata tuunata.

Teoksen tapahtumat jäävät kesken, koukuttavasti, myönnän. Niinpä en ryhdy vannomaan, etten lukisi seuraavaa osaa. Julkisuudessa on kerrottu, että tavoitteena olisi myös teossarjan filmatisointi. Toivon, ettei hanke toteudu. Miksikö? Olen yhä enemmän alkanut miettiä, mihin itse asiassa tarvitsemme pahuudella ja väkivallalla mässäilyä. Miten se hyödyttää meitä yksilöinä tai ihmiskuntana? Aivan, luen itsekin välillä Undertakerin kaltaisia kirjoja enkä  tiedä, miksi.