Eipä ole juuri tullut blogia kirjoiteltua. Se johtuu siitä, että en viitsi ottaa läppäriä mukaan mökille enkä toisaalta halua kirjoittaa tabletilla tai kännykällä muutamaa riviä pitempiä tekstejä. Nyt satun vaihteeksi olemaan läppärin äärellä, joten rustaan jotain. 

Rosita-havaneesin tilanne kuulemma kiinnostaa. No, Rositan ruokahalu on palautunut normaaliksi. Yksittäinen paastopäivä silloin tällöin ei sinänsä haittaisi, mutta Rosita ei enää paastoa. Se syö vähintään yhden kunnon aterian päivässä, jopa kaksi kuten ennenkin. Myös mieliala on normalisoitunut. Rosita on oma iloinen  itsensä, leikkisä veitikka. Kun se oli surkeimmillaan, sitä piti melkein kirjaimellisesti kiskoa perässä; se laahusti haluttomana jossain takanani. Nyt se painaa menemään  rinta rottingilla kuten kolmivuotiaan koiran kuuluukin tehdä. Varsinkin mökillä se saa ilohepuleita ja juoksee tuhatta ja sataa kukkapenkin ympäri. Siitä saisi hauskan videon, jos kamera sattuisi joskus olemaan kädessä.

Jossain vaiheessa ehdin jo funtsia, olisiko minun pakko ostaa Rositalle seurakoira. Niinpä vilkaisin japaninpystykorvien tilannetta: Kennelliiton sivuilla oli myytävänä yksi uros, rotuyhdistyksen pentuvälityksen sivulla ei ainuttakaan pentua. Jahas. Luovutusikäisiä tai pian sellaisiksi tulevia havannan pentuja, varsinkin uroksia (ei kiitos), olisi ollut tarjolla, ja jokunen narttukin, esimerkiksi Rositan siskon jälkeläinen:) Mutta sitten Rosita alkoi toipua enkä enää harkinnut uuden pennun ottamista. 

Pentueilmoituksia vilkaistessa tuli vastaan myös ihanan informatiivinen pläjäys, suosikkini pentuilmojen joukossa tyyliin: Pulla on astutettu Pillillä. Lisätietoja facebook-sivuillani. Tällaisesta olen jaaritellut jo vuosia sitten, joten säästän mahdolliset lukijani vanhan kertaamiselta.