Kun  nyt sain kaikki Finlandia-ehdokkaana olleet romaanit luettua, yritän leikkiä Finlandia-diktaattoria. Laitan ne järjestykseen sillä perusteella, mille teokselle olisin mieluiten, toiseksi mieluiten jne. antanut Finlandia-palkinnon. Tämä ei minulle tarkoita aivan samaa asiaa kuin teosten paremmuusjärjestys, eikä mitään absoluuttista paremmuusjärjestystä ole olemassakaan. Kaikenlaisia subjektiivisia tykkäyslistoja voi kyllä rustata.

Tällä kertaa järjestyksen laatiminen oli  vaikeampaa kuin viime vuonna. Jouduin miettimään pitkään varsinkin kolmen ensimmäisen teoksen keskinäistä järjestystä. Viimeinen sija oli sen sijaan helppo ratkaista, ja neljäs ja viides oli vähän kolikon heittoa. Mutta tähän päädyin:

1. Katja Kettu: Rose on poissa. Teos on vähän rupinen, mikä on kuitenkin  kiinnostavampaa ja koskettavampaa  kuin vimpan päälle hiottu siloposkisuus.

2. Olli Jalonen: Taivaanpallo. Humaani teos, jolla on sanottavaa ja sanoma. Tässä ei kompastella.

3. Lars Sund: Missä musiikki alkoi. Minulle kisan yllättäjä, mikä kertoo siitä, että tunnen Sundin tuotantoa huonosti. Ammattimies asialla kuten Taivaanpallossakin.

4. Jari Järvelä: Kosken kahta puolta. Vähemmän on usein enemmän. Niin nytkin. Kuuluu myös yllättäjiin.

5. J. Pekka Mäkelä: Hunan. Työvoitto laajasta materiaalista? Mutta lukeminenkin tuntui välillä työltä.

6. Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Luin tämän kirjan jo kevällä, joten muistan sen huonommin  kuin vasta luetut. Muistan kuitenkin ajatelleeni, että Taivaslaulu olisi riittänyt minulle tästä aihepiiristä.  Puuduttava.   

 

P.S. Minkähän vuoksi Ketun Kätilö ei ollut edes ehdokkaana vuonna 2011? Se oli ilmestymisvuotensa paras romaani.