Eilen ravattiin Turussa kylmäveristen hevosten PM-ravit ja ajettiin muutama muukin kunnon lähtö. En viitsinyt kuitenkaan katsoa raveja vaan ajattelin vilkaista tuloksia. Ei voi olla totta: kahdeksan kieppeillä Hippoksen sivut ilmoittivat taas,  että sivustoon ei saada yhteyttä. Yritin uudestaan joskus klo 23 tienoilla. Silloin sivuille jo pääsi, mutta kolmesta viimeisestä lähdöstä, PM-lähtö mukaan lukien, näkyi vain kolme ensimmäistä hevosta, muiden hevosten sijoitukset eivät näkyneet eivätkä näy vieläkään, kun kirjoitan tätä juttua sunnuntaina klo 10.35.

Hippoksella on jotain tulevaisuustyöryhmiä miettimässä, miten hevosurheilu jatkossa pärjäilee. Kannattaisiko jossain välissä kiinnittää huomiota nykyhetkeen. On käsittämätöntä, ettei valtakunnallisen järjestön nettisivujen toimivuutta ole jo aikoja sitten muokattu nykyaikaisen tiedonvälityksen vaatimalle tasolle. Tässäkin asiassa Kennelliitto hakkaa Hippoksen mennen tullen.