Kävinpä pitkästä aikaa katsomassa, mitä kuuluu puutarhamökköselle. Vaikka se on lähellä, alueelle johtava tie on ollut niin karmeassa kunnossa, että sieltä on ollut viisainta pysyä poissa. Mutta nyt päätin,että  jätän auton ostoskeskuksen parkkikselle ja lampsin siitä jalan mökille. Matkaa on reilu kilometri, joten kävely ei ole mikään ongelma.

Tie oli juuri sellainen kuin ovat ne televisiossakin näytetyt maaseudun pikkutiet - kuin luistinrata (miten ihmiset pystyvät asumaan sellaisten tietyhteyksien takana?). Nastakengät jalassa ja kävelysauvat tukena töpöttelin perille kaatumatta, ihme kyllä. Lunta oli enemmän kuin kaupungissa, kuten aina. Pienilmasto on siellä erilainen. Ikävin huomio oli, että esimerkiksi ruusupenkki oli saanut kovan jääkannen. Yritin hakata sitä lapiolla ja petkeleellä; kummallakaan ei ollut juuri minkäänlaista vaikutusta. Ruusuja uhkaa jääpolte, elleivät ne sitten palellu, koska suojana ei ole yhtään lunta. Suojaturvekin jäi laittamatta, koska loppusyksystä satoi aika paljonkin  lunta ennen maan routimista. Pari vuotta sitten tilanne oli hyvin samanlainen: Tammikuussa oli vain ohut lumipeite, ja sitten tulivat reilun viikon kestäneet paukkupakkaset. Tuhot olivat laajoja. 

Harrastelijapuutarhurin kärsimät tappiot ovat harmillisia, mutta kuitenkin pikku juttu. Uudet ruusuntaimet vain penkkiin, ja se on siinä. Maanviljelijöitä ei käy kateeksi. Jääpolte uhkaa myös syysviljoja yms. Metsistä ei saada puuta liikkeelle, koska roudaton maa ei kanna työkoneita. Viime kesä taisi olla aika normaali, mutta kaksi edeltänyttä surkeita, ensin vaivasi kuivuus ja sitten märkyys. Ei ole helppoa olla luonnon armoilla.

Jäniksen papanoita oli pihalla runsaasti, niitä oli jopa tarassilla. Miksi jänöt eivät voi pysyä metsässä? Omenapuut on paketoitu ja verkotettu niin hyvin kuin mahdollista, ja nyt ripustin puihin vielä sellaiset pallot, joista pitäisi haihtua jyrsijöiden mielestä epämiellyttävää hajua. Saa nähdä, miten käy tänä talvena: kumpi on neuvokkaampi, ihminen vai jänis. Ja sitten ovat vielä ne kiipeilytaitoiset, metsämyyrä ja metsähiiri...

Toivoin, että mökillä olisi paremmat mahdollisuudet koiran kanssa lenkkeilyyn kuin kaupungissa, jossa voi tällä hetkellä kävellä vain kuraisilla, hiekoitussepelin peittämillä  jalkakäytävillä. Eipä valitettavasti ollut. Isomman koiran kanssa voisi ehkä  mennä metsään, jossa on laajojakin lähes lumettomia alueita. Aukeilla oli kuitenkin sen verran lunta, että pienen koiran ja ihmisenkin liikkuminen olisi vaivalloista, koska hanki ei kanna. Ne metsäpolut, joiden lumipeitteen ihmiset ovat kulkiessaan tampanneet, ovat puolestaan nyt jäässä ja suorastaan hengenvaarallisia, kirjaimellisesti, mäkisestä maastosta kun on kyse.

Mutta kevättä kohti mennään. Terrassa käydessäni huomasin, että siemenhyllykkö oli laitettu esille. Siitä se lähtee, uusi puutarhan vuosi!