Kuperat ja koverat jatkaa siitä, mihin edellinen teos jäi: Hannu Väisäsen alter ego Antero pääsee Savonlinnan taidelukioon ja sieltä sitten Helsinkiin opiskelemaan kuvataiteita. Teoksen loppupuolella Antero pitää ensimmäisen oman näyttelyn ja elämän suuri vaikuttaja, isä, kuolee.

Teoksessa on samaa lempeää huumoria ja itseironiaa kuin Väisäsen esikoisteoksessa Vanikan palat ja sen jatko-osassa Toiset kengät. Teos kuvaa taiteiden opiskelua ja taiteilijaksi kasvamista vähemmän kuin etukäteen kuvittelin. Taidelukion aika jää  hahmottomaksi.  Taideakatemian ajalta  puolestaan keskiöön nousevat meidän taviksien näkökulmasta arvioiden erikoiset ihmiset. Ehkä he ovat vaikuttaneet Väisäseen enemmän kuin hänen kannaltaan arkipäiväinen (?) taiteen opiskelu. Väisäsen opiskeluvuodet ovat osuneet myös yhteiskunnallisesti värikkääseen aikaan. "El pueblo unido, jamas sera vencido" vilahtaa kyllä tekstissä, mutta yhteiskunnallinen (poliittinen)  osallistuminen tai yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkkailu tai pohtiminen ei ilmeisesti ole ollut Väisäsen heiniä. Siinä hän eroaa monesta aikalaistaiteilijasta. Tai ehkä hän haluaa sivuuttaa asian?

Kuperat ja koverat on toki viehättävää luettavaa, mutta edellisten teosten imua siinä ei aivan ole. Tuntuu kuin Väisänen tällä kertaa  ajaisi puolivaloilla varsinkin silloin, kun valokiilat osuvat häneen itseensä. Vai kuvittelenko vain? Enhän tunne Hannu Väisästä ihmisenä enkä tiedä hänen elämästään muuta kuin sen, minkä hän itse kertoo.