Echenozin teoksen Pianossa päähenkilö Max Delmarc on kuuluisa pianisti, jonka ongelmana on esiintymiskammo. Max kuitenkin kuolee pian - hänet puukotetaan kadulla -  ja tarina siirtyy kertomaan hänen kuolemanjälkeisestä elämästään. Max joutuu Keskukseen, jossa hänet valmistellaan ikuiseen elämään. Se osoittautuu tavallisen elämän kaltaiseksi; joitakin rajoituksia siinä kuitenkin on.

Teos on mielenkiintoinen niin kauan kuin se kertoo elävien kirjoissa olevasta Maxista. Jatko on hörhöilyä, jossa on muutama persoonallinen idea, mutta muuten tarina valuu kuin vesi hanhen selästä. Se kuuluu kategoriaan "ihan jees", mutta ei jätä lukijaan syvempiä jälkiä.

Vika voi toki olla lukijassa. Tuntuu, että nuorena useammat teokset tekivät vaikutuksen. Jokin Rikos ja rangaistus ja Idiootti vaikuttivat suorastaan maailmankatsomukseen. Johtuiko se kokemuksien ja vertauskohtien puutteesta? Joka tapauksessa nykyään tulee harvoin vastaan teoksia, jotka tuntuvat todella merkittäviltä. Onneksi en ole ammatiltani kirjallisuuskriitikko niin kuin joskus kaavailin. Luulen, että olisi työlästä keksiä vuodesta toiseen jotain tähdellistä sanottavaa teoksista, jotka eivät oikeasti kosketa.