Naapurini on nuori lääkäri. Kun tulemme vastakkain pihalla, sanon "huomenta", "päivää" tms. mielestäni asiaankuuluvaa. Vaustausta ei kuulu eikä muutakaan elettä, jolla hän kertoisi havainneensa minut ja tervehdykseni. Ehkäpä hän on oppinut vastaanotolla tuijottamaan tietokoneen ruutua ja kontakti elävän ihmisen kanssa on pelottava...Marketissa vanha pariskunta on kärryineen pysähtynyt hyllyn ääreen huomaamatta asiakasta, joka pyrkii ohi. Sen sijaan, että pyytäisi saada tilaa, hän muitta mutkitta työntää kärrynsä vanhan rouvan kylkeen ja tönii tämän pois tieltään. Lapsi, ei pieni enää, ei kättele aikuista vaan laittaa käden selän taakse. No, hänhän on vain lapsi, mutta eivät vanhemmatkaan kehota häntä ojentamaan kättään. Niin menee hyvä oppimistilaisuus hukkaan.

Kaksi amerikkalaistyttöä on vaihto-oppilaana. Puhetta he eivät toki alkuun ymmärrä, sävyn jolla puhutaan kylläkin.  Keväällä he alkavat saada sisällöstäkin jotain selvää. Toisella on mielipide: "Käsittämätöntä, miten rumasti suomalaiset nuoret puhuvat opettajille ja vanhemmille; meillä ei tulisi kuuloonkaan." Sveitsiläinen delegaatio on tutustumassa suomalaiseen peruskouluun Pisa-tulosten innoittamana. Tuloksena on tyrmistys. Ei tällaista menoa meille Sveitsiin, kertoo lehti.

Kaupungin juottolakatu on viikonlopun jälkeen kammottava. Katu on ovisyvennyksistä valuneiden kusivanojen raidoittama. Bussipysäkillä on virtsan lisäksi kymmenittäin tupakantumppeja. Maastoon puolestaan  nakellaan surutta mitä vain nojatuolista jääkaappiin ja kaikkea siltä väliltä.

Mutta annapa olla, kun suomalainen on ollut ulkomailla ja palannut koti-Suomeen. Innosta hehkuen hän tilittää, miten ihmiset olivat siellä niin ihania, niin lämpimiä ja kohteliaita!  Siellä nähkääs osataan käyttäytyä! Tuntui kamalalta palata tänne junttilaan; tekisi mieli heti lähteä takaisin. Ai että tervehdinkö naapuria? Mita vittua! Ei kiinnosta tippaakaan sekään kerrostalokyttääjä!