Hesarin kuukausiliite julkaisi laajan jutun koirien jalostuksesta tai pitäisikö sanoa 'jalostuksesta'. Koiraharrastuksessa pitkään mukana olleelle siinä ei ollut  uutta asiaa. Jutussa haastatellut henkilöt olivat niitä samoja, joita aina haastatellaan tässä yhteydessä. Vakioporukasta puuttui vain Snellman (mikä hänen etunimensä nyt onkaan?). Jos olisi kirjoitettu enemmän myös luonteista ja käyttäytymisestä, niistä olisi varmaan kysytty Tuire Kaimiolta tai Riitta Liimataiselta, jonka asiantuntemusta sinänsä arvostan. Mutta Suomiko on niin pieni maa, ettei koira-alan asiantuntemusta todellakaan muilta löydy?

Myös esimerkit ja esimerkkirodut koirien sairaalloisuudesta olivat ne tyypilliset, pisteenä iin päällä kuva sharpein pennusta, jollaisia Suomessa kasvatetut sharpein pennut eivät käsittääkseni ole. Kun jutulla on selvä tendenssi, siinä ei tarvitse mainita, että suurin osa yksilöistä ja roduista on kohtalaisen terveitä ja ulkomuodoltaan normaaleja ja että näiden rotujen harrastajat suhtautuvat usein karsaasti näihin koiramaailman irvikuviin, jotka eivät pysty lisääntymään, liikkumaan tai hengittämään normaalisti. Ei tarvitse myöskään mainita, että lukemattomat kasvattajat ponnistelevat vaivojaan ja rahaa säästämättä oman rotunsa puolesta. Riittää että kaikki rodut kasvattajineen lyödään samaan nippuun ja leimataan koirien hyvinvoinnista piittaamattomiksi roistoiksi. Ymmärrän, että tämä on asiallisille kasvattajille todella turhauttavaa ja että monella on siipi maassa: miksi asettua sylkykupiksi varsinkin, kun pahimmat runttaajat löytyvät kennelliiton hierarkiasta eli sieltä, josta kuvittelisi löytyvän kasvattajalle tukea.

Jutulla on varmaankin kytköksiä  käynnissä olevaan vääntöön kennelliiton uudesta jalostusstrategiaehdotuksesta. Maan suurimman lehden valjastaminen tämän kiistan vankkureiden eteen on hatunnoston arvoinen suoritus lobbaajilta. (Tästä strategiaehdotuksesta olen kirjoittanut niin monta kertaa, että en enää tässä kommentoi sitä; jutut löytyvät tästä kommentteja koiraharrastukseen -kategoriasta helmikuusta alkaen). Hesarin juttu osoittaa karusti myös sen, miten totaalisesti vastuuntuntoiset koirankasvattajat ovat hävinneet propagandasodan. Tätäkin asiaa olen käsitellyt jo aikaisemmin, joten ei siitä sen enempää.

Lopuksi muutama henkilökohtaisempi pointti. Kuten olen kertonut, minulla on takana noin 30 vuotta koiraharrastusta ja tänä aikana olen omistanut neljää eri rotua. Edesmenneiden koirieni elinikien keskiarvo on 12,5 vuotta. Nykyisistä koirista nuorin (4 v.) ei ole ollut kertaakaan eläinlääkärissä sairauden vuoksi, vanhemmat (7 ja 10 v.) pari kertaa. Onko minulla siis ollut satumainen tuuri koirien suhteen? Ehkäpä, mutta koiraharrastuksella on tämäkin puoli: kaikki eivät ole susia syntyessään.

Sitten asia johon en toistaiseksi ole saanut selkeää vastausta: ihmisellä on perinnöllisiä (ja muita) sairauksia vielä enemmän kuin koirilla. Yleensä me kuitenkin olemme peräisin ulkosiitosyhdistelmistä, joten miksi se ei ole tehokkaammin poistanut sairauksia perimästämme?

Puhtaat, suljetut rodut kirjoitettuine rotumääritelmineen ovat ihmisen ja koiran yhteisellä taipaleella uunituore juttu eikä tällä hetkellä ole ennustettavissa, mikä on tilanne edes 50 vuoden kuluttua. Joka tapauksessa rotu ei ole mikään itseisarvo ainakaan minulle, mutta koira eläinlajina on. Sen haluaisin sälilyvän, mutta mitä mieltä koko ihmiskunta on tästä asiasta todella pitkällä sihdillä, sitä en (onneksi?) ole näkemässä.