Mikähän vuosi se nyt olikaan - aivan loppusyksyä  kumminkin. Maanpinta oli jo routinut mutta täysin lumeton. Läksin setterin ja noutajan kanssa lenkille. Kiersimme luonnonsuojelualueella olevan lammen yläpuolelle korkealle mäelle. Istahdin kivelle vähän hengähtämään ja koirat puuhailivat omiaan.  Mäeltä on upea näköala yli loputtomien metsien. Siinä istuessani huomasin, että on ruvennut tuulemaan kovemmin ja horisontti häipynyt näkyvistä: sieltä lähestyi rivakkaan tahtiin lumisaderintama. Ensimmäiset hiutaleet tavoittivat meidät pian, ja kun lädimme palailemaan kotiin, lumisadetta saattoi jo sanoa pyryksi. Perille päästessämme  maa oli jo kauttaaltaan lumen peitossa eikä tämä lumi enää sulanut. Oli jotenkin jännät fiilikset. Pari tuntia aiemmin olimme astuneet  karuun syysmaisemaan ja -säähän. Palatessamme hipsuttelimme joulupostikortissa. Olimme nähteet talven tulevan.