Non nih! Nyt on saavuttu pimeyden ytimeen, mutta tästä aletaan mennä kohti valoa. Hyvä että en pillahda ilosta itkuun. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, olen näitä talvimasentujia, joilla on kirkasvalolamppu ahkerassa käytössä. Mutta kohta helpottaa! Tämä talvi on kylläkin ollut siitä mukava, että pysyvä lumi tuli viime vuosia aikaisemmin. Luminen maisema ei ole läheskään niin tympeä kuin paljas kurainen maa, joka ilmee itseensä kaiken valon.

Olen usein miettinyt, muuttaisinko keskitalveksi etelään, jos se olisi mahdollista. Kenties. Mutta mitähän tekisin sitten koirille? Ainakaan useampaa koiraa en varmaan ryhtyisi roudaamaan  mukana. Olen omistanut koiria niin kauan, että koiraton elämä tuntuu mahdottomalle. Hankin muinoin ensimmäisen koiran nimenomaan lenkkiseuraksi, että olisi pakko ulkoilla. Nyt ulkoilu on mennyt veriin, ja voin huonosti, jos jonkin kuumeen tai sen semmoisen vuoksi en pääse muutamaan päivään ulos. Mutta mitenkähän kävisi, jos koiria ei olisi? Luulenpa vaan, että hyvin nopeasti taantuisin sisäasukkaaksi.