Nobelisti Doris Lessing on lempikirjailijoitani. Pidin kovasti hänen muistelmiensa ensimmäisestä osasta Ihon alla. Niinpä tartuin kiinnostuneena elämäkerran toiseen osaan nimeltään  Varjossa vaeltaja (2010, alkuteos 1998), jossa Lessing kertoo elämästään vuosina 1949 - 1962. Tässä vaiheessa Lessing on jo muuttanut Lontooseen ja liittyy Britannian kommunistiseen puolueeseen. Iso osa teoksesta onkin tämän valinnan pohdiskelua. Miksi puolueeseen tuli liityttyä? Miksi siitä ei tullut erottua siinä vaiheessa, kun jo tiesi kommunismin epäonnistumisesta ja Stalinin hirmuteoista Neuvostoliitossa? Millaisia henkilöitä oli puolueen tehtävissä yhteistyökumppaneina?

Nämä asiat ovat varmasti Lessingille itselleen tärkeitä, mutta suomalaiselle lukijalle brittivasemmiston henkilöt ovat usein tuntemattomia ja sen vuoksi yhdentekeviä. Samanlainen kulttuuriälymystön vasemmistolaistuminen ja kritiikitön suhtautuminen reaalisosialismiin käytiin läpi myös Suomessa, ja täälläkin jotkut ovat halunneet selitellä silloisia näkemyksiään ja tekojaan. Doris Lessing ei enimmäkseen kaunistele toimintaansa eikä anna itselleen armoa älyllisen epärehellisyyden vuoksi, mutta jonkinlainen jälkiviisauden maku pilkistelee siellä täällä - vai kuvittelenko vain? Joka tapauksessa Lessingkin toteaa sen merkittävän seikan, että tarkoituksena oli parantaa maailmaa, ei raapia itselle kaikkea mahdollista nyt heti: "Se oli aikaa, jolloin kaikki oli mahdollista, me siirtäisimme vuoria, me muuttaisimme maailman." Niinpä.

Kiinnostavinta on kuitenkin se, mitä Lessing kertoo omasta arkipäivästään ja kirjailijan työstään. Ei ole helppo ottaa vastaan huonoja kritiikkejä! Joskus joutuu katsomaan peiliin ja myöntämään, ettei kirja ehkä ollut mestariteos. Ja koska on elettävä ja elätettävä yksinhuoltajana myös Peter-poika, on nöyrryttävä ja kirjoitettava myös "rahasta", vaikka vasemmistopiireissä halveksittiinkin rahaa, jota kellään ei ollut, ainakaan liikaa. 

 Lessing käsittelee myös naisten seksuaalista vapautumista, joka hänen mielestään alkoi ainakin taiteilijapiireissä jo 50-luvulla ja sai tietenkin ilmaa siipiensä alle e-pillerin keksimisen jälkeen. Tästäkin ilmiöstä Lessingillä on nyt matkan päästä kriiittistä sanottavaa: sekä miesten että naisten "vapautuminen" oli joskus pakkopullaa; käyttäydyttiin tavalla, jolla vapautuneen "pitää" käyttäytyä sen sijaan, etttä olisi noudatettu omaa tahtoa. Tähän Lessing itsekin myöntää haksahtaneensa ja pitää sitä valitettavana ja yllättävänä. Onhan kaikenlaisten auktoriteettien vastustaminen ollut hänen elämänsä johtotähtiä, ja auktoriteettina voi toimia myös yleinen tai vertaisryhmän mielipide siitä, millainen käytös on suotavaa .

Vuonna 1929 syntynyt Lessing alkaa on jo iäkäs - en tarkistanut, onko hän edes hengissä. Toivottavasti hän on ehtinyt kertoa värikkäästä elämästään myös vuodesta 1962 eteenpäin.