Jo Nesbön nimessä pitäisi toki olla norjalainen ö, mutta miten se tuosta näppiksestä saatiinkaan? Kaskunenmuista. Joka tapauksessa Nesbön Panssarisydäntä kehutaan takakannessa Norjan, jopa maailman parhaaksi rikosromaaniksi. Suapihan sitä kehua, selevä, mutta en ole samaa mieltä. Minusta se on ylipitkä teennäinen jankutus.

Virkaheitto poliisi Harry Hole on Hong Kongissa, jossa hän pelaa uhkapelejä ja polttaa oopiumia. Norjassa puolestaan on tapahtunut pari murhaa, joita ei tietenkään saada selville ilman legendaarista Harry Holea, joten poliisi Kaja Solness lähetetään hakemaan  H.H. kotiin. Harry on selvittänyt edellisen, Lumiukoksi nimitetyn sarjamurhaajan tapauksen. Raatoja tulee tietenkin lisää. Poliisit myös taistelevat keskenään arvovallasta tavalla, joka on nykyään muodikas lisä rikoskirjallisuuden poliisien profiileissa.  Mukana on myös pakollinen tietokonenero, joka onkii salaisia tietoja viranomaisverkoista. Jo Patricia Cornwellin  Lucy osasi  tämän, Lisbeth Salanderista nyt puhumattakaan. Harry myös hakee ideoita rikoksen selvittämiseen vankilassa lojuvalta Lumiukolta. Miten tulikaan Uhrilampaat mieleen? Noh, kyllähän ideat kiertävät; ei kukaan voi rajattomasti keksiä uutta ja omaperäistä. Käänteitä juonessa riittää.

Ilman mutta tällä kirjalla on hyvätkin hetkensä, eikä se kokonaisuutena ottaen huono ole. Välillä luin sitä ihan kiinnostuneena. Sattaa olla, että minun dekkarikiintiöni vain on tällä hetkellä täynnä. Ehkä on syytä ottaa vähän etäisyyttä koko genreen ja palata sen pariin esimerkiksi sitten, kun Marko Kilven uusin ilmestyy.