Etsiskelin kirjastosta Anja Kaurasen uusinta teosta Parvekejumalat. Sitä ei hyllyssä tietenkään ollut, joten nappasin mukaan kaksi Kaurasen vanhempaa teosta. Äiti ja koira kertoo sen tavallisen tarinan: keski-ikäinen mies rakastuu työpaikallaan nuoreen naiseen. Seuraa avioero. Entistä vaimoa masentaa, mutta mies elää onnenhuumassa, jota kestää aikansa. Sitten alkaa entinen vaimo ja yhdessä eletty elämä muistua yhä useammin mieleen. Vaimo on kuitenkin löytänyt uuden elämän ja uuden nuoren miehen vierelleen. Tarina on tarkkanäköinen, mutta ei mullistava. Ehkä pointti on siinä, miten eri tavalla miehen ja naisen "nuorentumiseen" suhtaudutaan, tai ainakin suhtauduttiin teoksen kirjoittamisaikoina. Ehkä asenteet ovat hieman jo muuttuneet?

Paratiisin kartta on eläköityneen opettajan monologi. Yhtenäiskoulun opettaja on seurannut oppilaidensa mukana lapsuudesta aikuisuuteen ja on nyt kutsunut oppilaat kotiinsa jäähyväis- tai muistelutuokioon. Hän saa muistella yksin. Tarinan avulla Kauranen pääsee kertomaan ja kertaamaan oman sukupolvensa historiaa: miten politiikka tuli kouluihin jäädäkseen ja miten taistolaisuus imaisi mukaansa suuren osan nuorison parhaimmistosta. Itseäni huvittivat eniten Kaurasen tekstiinsä ujuttamat pedagogian virtaukset, joita koulun nuoret opettajat tyrkyttävät käyttöön ja vanhemmat tietenkin jaruttavat. Oi niitä aikoja!