Nobelisti Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö on ilmestynyt vuonna 2006, mutta suomeksi se julkaistiin vasta viime vuonna. Tarkistelin näitä ilmestymisvuosia siksi, että minulla oli teosta lukiessani koko ajan tunne, että olen lukenut sen aikaisemmin. En varmaankaan ole. Mielessä kummittelee jokin muu teos, jossa on samanlainen perusidea, mutta mikä? Ehkä se on Pamukin Viattomuuden museo. Myös siinä on kyse miehen pakkomielteisestä rakkaudesta naista kohtaan. Mutta on jokin muukin, kun vain muistaisin.

Tuhmassa tytössä 15-vuotias perulainen Ricardo rakastuu chileläiseen Lilyyn, paitsi että Lily ei ole chileläinen eikä oikealta nimeltään Lily. Tämä ei ole viimeinen kerta, kun Lily vaihtaa nimeään ja identiteettiään. Hän tekee niin jatkuvasti. Ricardon tie vie hänen haaveidensa Pariisiin tulkiksi ja kääntäjäksi. Pariisissa Ricardo tapaa uudestaan myös Lilyn, joka on menossa Kuubaan koulutettavaksi vallankumoukselliseksi. Tämän jälkeen Ricardo ja Lily kohtaavat ja eroavat yhä uudelleen, Lilyn kuolemaan saakka. Ricardo nimittää Lilyä tuhmaksi tytöksi ja Lily Ricardoa kiltiksi pojaksi. Nimitykset kuvaavat heidän suhteensa laatua: Lily käyttää Ricardoa häikäilemättömästi hyväkseen, ja Ricardo on loputtoman pitkämielinen, avulias ja rakastava Lilyä kohtaan. Ricardo toteaakin ironisesti, että heidän suhteensa toimii, koska toinen on sadisti ja toinen masokisti.

Tuhma tyttö on elegantti, sivistynyt teos. Päähenkilöiden tarinan rinnalla kulkee "historiallinen" juoni, joka kartoittaa poliittisia ja kulttuurisia muutoksia Perussa ja Euroopassa 50-luvulta eteenpäin. Perun osalta päädytään pessimistisiin tuntoihin. Lupaukset edistyksestä eivät toteudu, ja nuorison parhaimmisto hakeutuu pois Perusta paremman elämän toivossa.

Kuten alussa sanoin, teoksen kantavassa ideassa on jotain hyvin tuttua. Plagiointia en tarkoita; Vargas Llosa luo oman versionsa addiktiosta. Henkilökohtaisesti ärsyynnyn näihin hyväksi käyttöön suostuviin nahjuksiin. Ricardolle tekisi mieli kirkua, että avaa nyt hyvä mies silmäsi! Mutta sitähän Ricardo ei voi tehdä. Ajattelin, että hänen hahmossaan on samanlaista pyhimysmäisyyttä kuin Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myskinissä. Uskonnollista ulottuvuutta Ricardon hahmossa ei kuitenkaan ole.

Lisäys klo 21.20: Saunassa aivotkin rentoutuvat ja toimivat paremmin. Tuskin olin istahtanut lauteille, kun juolahti mieleeni, että Lilyhän on kuin Sinuhe, egytptiläisen Nefernenefernefer. En nyt ole ihan varma, tätäkö aamulla muistelin, mutta väliäkö sillä. Joka tapauksessa Nefernenefernefer nöyryyttää Sinuhea miten tahtoo ja kynii tämän puhtaaksi. Sinuhen toive lemmenyöstä, jopa rakkaudesta, saa tylyn vastaanoton: - En ole luvannut sinulle mitään. N. myös kertoo Sinuhelle avoimesti olevansa paha. Lopussa sairas N. kuitenkin raahautuu lääkäri Sinuhen vastaanotolle. - En rakasta sinua, en ole rakastanut enkä tule rakastamaan, toteaa Lily Ricardolle yhä uudestaan, mutta etsii ennen kuolemaansa vielä kerran Ricardon käsiinsä.

Kaikki tässä jutussa mainitut teokset ovat miesten kirjoittamia. Mielenkiintoista. Onko se sattumaa vai johtuuko se siitä, että tällaisia naishahmoja  heihin jumittuvine miehineen voi syntyä vain miesten kuvitelmissa?