Koko syksy on ollut säiltään karmea ja viimeiset viisi päivää kaiken huippu: lämpötila jatkuvasti nollan yläpuolella ja vesisadetta. Ollaan sentään jo joulukuun loppupuolella. Tästä syystä muistui mieleeni juttu värikkäänpuoleisesta tädistäni. Kun räntäsateet jonakin talvena olivat jatkuneet ikuisesti, täti soitti äidilleni: - Jos räntäsateet eivät kohta lopu, ammun kuulan kallooni! Tädillä todellakin oli käsiase; en enää muista, mistä syystä hän oli sen saanut. Ei hän tietenkään oikeasti aikonut ampua itseään, halusipa vain alleviivata tympääntymistään kurjaan  säätilaan.

Tädistä kierteli suvun keskuudessa anekdootteja, esim. tällainen: Seurue istui kesämökin verannalla. Toisilleen melko vieraiden ihmisten keskustelu kävi kankeasti. Silloin lensi lokki ohi ja pudotti jotain järveen. Joku yritti keksiä siitä jutunjuurta ja kysyi: - Mitä se pudotti? Syntyi kiusaantunut hiljaisuus, jonka täti katkaisi kajauttamalla: - Paskan! Nykyäänhän tämä ei ketään hätkäyttäisi, mutta 50-luvun keskiluokkaiseen käyttäytymiskoodiin se ei todellakaan sopinut. Tätiä paheksuttiin mutta samalla myös huvittuneena ihailtiin.