Mietin tuossa joutessani, että en ole koiraharrastajana oikein mistään kotoisin...En pidä itseäni kasvattajana. Vaikka olen kasvattanut pentueen silloin, toisen tällöin,  kasvattaminen ei koskaan ole ollut minulle koirien omistamisen pääasiallinen syy. En ole näyttelyhörhö, vaikka useimmilla koirillani on näyttelytulos ja nykyisistä koirista kaksi vanhinta on myös muotovalioita.

En ole metsästyskoiraihminen, vaikka olen omistanut metsästyskoiria ainakin taustaltaan:  noutajan, cockerin ja settereitä. En ole käyttökoira(koe)ihminen, vaikka olen omistanut edm. rotuja edustavia koiria. Tämä minua itse asiassa harmittaa. Settereiden kanakoirakoe on vaativuudessaan ulottumattomissani, mutta noutajien ja spanielien taipparit ovat "tästä maailmasta", kuten myös mejä. Miksi en saanut itsestäni irti sitä, että olisin edes yrittänyt selvitä taippareista? Sekä noutaja että cockeri olivat superinnokaita noutamaan ja uimaan  jopa jäähileiden seassa. Sehän ei vielä tarkoita, että ne olisivat toimineet taippareissa mutta olisivat ansainneet mahdollisuuden yrittää. 

Mutta seurakoirakoiraihminenkään en ole, koska 7. ja 8. ryhmän koirat eivät ole seurakoiria. En liioin ole kotikoiraihminen. Kotikoiraihmiset eivät kasvata tai näyttelytä koiriaan.

En ole kääpiökoiraihminen, koska olen omistanut myös noita keskikokoisia. Sitä paitsi ensisijaisia sielunkumppaneitani ovat juuri nämä 7:t ja 8:t.. Mutta en ole koiran pitää olla koiran kokoinen -ihminenkään, koska  omistan hauskoja havannankoiria. En ole turkkikoiraihminen. En hoida havaneesien turkkeja "ohjesäännön mukaan", vaikka pidänkin turkit takuttomina ja jalkakarvoja lukuun ottamatta näyttelykuosissa. Ja sitä paitsi nuo isoskit eivät ole turkkirotuja.

En ole yhdistysihminen enkä järjestöjyrä. Vaikka olen vuosikymmenet kuulunut lukuisiin koirayhdistyksiin, niiden luottamustoimiin pyrkiminen ei ole ollut minun juttuni. (Tai pyrkiminen ja pyrkiminen. Useinhan varsinkin perustasolla on ongelmana se, ettei meitä laiskimuksia saada mukaan toimintaan.)
 
Mikä sitten oikeastaan olen ja miksi omistan koiria? Olen keksinyt olevani etologinen koiraihminen. Omistan koiria ensisijaisesti sen vuoksi, että ne - ovat koiria! Ensimmäisen koiran jälkeen minulla on aina ollut useita koiria. En väsy seuraamaan niiden koiramaisuutta ja laumakäyttäytymistä. Mitä ne puuhailevat, miten ne viestivät, miten ratkaisevat keskinäiset suhteensa, millaista on niiden reviirikäyttäytyminen?  Milloin ne  kuulevat jotain mitä itse en kuule ja vainuavat jotain, mistä minulla ei ole aavistustakaan? Millaisia tunteita niillä on: mikä niitä ilahduttaa, miten ne sen ilmaisevat? Surevatko ne joukostaan poistunutta vanhusta? Miten narttu hoivaa jälkeläisiään? Millaisia yksilöllisiä eroja pennuissa on?Kenet koira hyväksyy kaverikseen, kenestä se ei välitä ja miksi? Ajatteleeko koira? Jne. Jne. Päivääkään koiranomistajuutta en vaihtaisi pois. Tai no, ehkä jonkin nojatuolin olisi pentukoira voinut jättää repimättä, mutta siinäkin oli oppimisen paikka - ja olihan se mielenkiintoistakin.

Onneksi en ole asunut maalla. Jos tilaa olisi ollut enemmän, koiraharrastus olisi saattanut mennä överiksikin liian lukuisien koirien vuoksi.  Olen aina kuolannut uusien, itselleni tuntemattomien rotujen perään niiden kiinnostavuuden vuoksi. Kerran olin ottamaisillani eurasierin ja tutkailin, saisiko Hollannista hankittua stabyn tai smoushondin (vai miten se nimi nyt menee). Listalla on ollut myös silkken ja ihan tavalliset kuten phalene ja wipukka jne. Nykyinen suosikkini on mitteli, mutta en hanki sitäkään. En, en ja vielä kerran en!