Kirsti Lummelampi väittää blogissaan, että suomalaisten ulkomuototuomareiden taso olisi laskussa. Itse en osaa asiaa arvioida, koska käyn niin olemattoman vähän näyttelyissä. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että all roundereita ei tarvitsisi olla olemassakaan. Kukaan ei voi hallita 400 koirarotua kunnolla. Ymmärrän, että näyttelyiden järjestäjille all roundereiden olemassaolo on suuri helpotus.

Olen joskus pohtinut mahdollisuutta, että tuomareilla pitäisi olla erikoistumisalueet, esim. yksi iso ryhmä tai pari pienempää. Valioituakseen koiran pitäisi saada vähintään yksi sertti tuomarilta, joka on erikoistunut kyseiseen ryhmään. Tai entäpä jos valioitumisen ehtona olisi tällaisen erikoistuomarin tekemä jalostustarkastus serttien lisäksi? Siis niin että koira valioituisi kenen tahansa myöntämillä serteillä, mutta ei ilman jalostustarkastuksen tuomaa lisäinformaatiota, sanottiinpa siitä jalostustarkastuksessa mitä tahansa.  Joo - kuolleena syntyneitä ideoita, tiedän. Systeemi olisi liian raskassuotuinen jne. Helppo uudistus sen sijaan olisi rajoittaa entisestään tuomarin päiväkohtaista koiramäärää. Sehän ei tee huonosta tuomarista hyvää, mutta antaisi edes mahdollisuuden paneutua arvosteltaviin koiriin perusteellisemmin.

Voi toki myös ajatella, että näyttelyt ovat  ensisijaisesti ajanvietettä ja höpönlöpöä, jolloin ei ole järin tärkeää, mitä tuomarit sattuvat siellä koirista pöpisemään. Usein näyttelyitä  suorastaan demonisoidaan: kaikki koirien viat ja ongelmat ovat näyttelyitä palvelevan ulkomuotojalostuksen syytä. Turhaan, niin kaheleita ne eivät sentään ole. Mutta tosiasia on, että tuomareissa on eroja ja hyvä tuomari on rodulle kullanarvoinen.

Millainen on hyvä tuomari? Kyllä kai rodun tuntemus on aivan perusasia. Sen lisäksi tarvitaan hahmotuskykyä, näkemystä, rohkeutta, suoraselkäisyyttä ja työmoraalia.