Ulla-Leena Lundbergin Jää on  tämän vuoden Finlandia-voittaja, mikä tuo oman lisänsä kirjaa kohtaan tunnettuun kiinnostukseen. Itsekin olen jo vuosien ajan pyrkinyt lukemaan Finlandia-voittajan, en sen vuoksi, että  kyseessä välttämättä olisi vuoden paras kirja vaan tietääkseni, mistä keskustellaan. Tavoitteena on myös lukea kaikki ehdokkaina olleet kirjat.
 
Eräs tuttavani sanoi, että ennen Jään lukemista kannattaisi lukea Lundbergin Marsipaanisotilas. Ehkäpä. Se saattaisi rakentaa syvempää taustaa Jään henkilöille, ennen kaikkea pappi Petterille ja hänen vaimolleen Monalle. Toisaalta Jää on täysin ymmärrettävissä itsenäisenäkin teoksena. Sota on ohi. Nuori pappi Petter on saanut työpaikan ulkosaaristosta, Luodoilta, jonne hän muuttaa vaimonsa Monan ja pienen tyttärensä kanssa. Luotolaiset ottavat suopeasti vastaan avoimen ja naiiviuteen saakka ystävällisen papin. Ensimmäisen luokan nahjus, toteaa Mona miehestään. Mona itse on vetäytyvämpi, realistinen, maanisen työteliäs, lapsiaan karusti kohteleva tiukkis.  Eletään muutama työntäyteinen vuosi, kunnes kaikki loppuu Petterin hukkumiseen heikkoihin jäihin.

Kerronta on perinteistä, ja Lundberg tietenkin osaa asiansa. Itseäni pakkasi kyllä rasittamaan ainainen luotolaisten iloisuuden ja kyvykkyyden rummutus. Luulen kuitenkin ymmärtäväni kirjailijan tarkoituksen varsinkin, kun jossain kohden todetaan, että luodoilla ihmisten pitää olla iloisia. Käyttäytymiskoodi, johon sosiaalinen paine ohjaa? Ihmisten todellinen luonne pilkahtelee kuin  majakan valon välähdyksissä. Kerronta tiivistyy ja jäntevöityy ja siirappisuus jää pois, kun pappi hukkuu.  Tämä hukkuminen vaikuttaa melkein itsetuhoiselta. Petter pyöräilee iltapimeällä heikoilla jäillä, joista häntä on varoitettu, ilman jäänaskaleita tai muuta asetta, jollainen muilla luotolaisilla on aina mukanaan. Jäihin pudottuaan Petter sukeltelee veteen pudonneen polkupyörän ja tarakalla olevan salkun perään ja huutaa apua vasta, kun on liian myöhäistä. Ei järjen hiventäkään, tuumaa lukija. 

Olisi kiinnostavaa tietää, millä perusteella tämäkin teos on saanut nimensä. Onko Jää kirjailijan itsensä vai kustantamon mainososaston keksintö? Niin tai näin, vaikka Petter hukkuukin jäihin, minusta jäisintä teoksessa  on Monan henkilöhahmo. Kirjan lopussa Mona muuttaa mantereelle, mutta muuten hänen kohtalonsa jää auki. Jatkaako kirjailija Monan parissa?

Olen nyt lukenut neljä Finlandia-ehdokasta, joten kaksi on lukematta. Seuraavaksi tartun Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Tähän mennessä lukemistani paras on Juha Seppälän Mr. Smith.