Olen koiraharrastajana jääähdyttelijä. Kun mukana kulkevat kumminkin nuo kolme havannaa, joita ei voi olla huomaamatta, joudun silloin tällöin koirakonsultiksi. Tuntemattomat ihmiset saattavat kysyä, että kun me on harkittu tuota havannaa, niin voisitko sanoa jne. Voin, mutta tarkkana yritän olla sen suhteen, mitä on asiallista sanoa ja mitä ei. Kasvattajia en ryhdy panemaan järjestykseen, ja harvoin sitä toki kysytäänkään. Joitakin mielestäni luotettavia kasvattajia voin pyydettäessä nimetä.

Jos kysyjällä on esittää pentue A ja pentue B, voin kertoa, kummastako todennäköisemmin ottaisin pennun siinä tapauksessa, että tunnen edes jossain määrin  takana olevia koiria. Useimmiten en enää tunne, eikä minulla myöskään ole mitään tiskinalustietoa, jota ei jalostustietokannasta näkisi. Yritän myös tähdentää, että vaikka itse ottaisin pennun mieluummin pentueesta A, jollakin toisella ihmisellä voisi olla toisenlaiset kriteerit pennun hankinnalle ja hän päätyisi pentueeseen B. Ja että näkemättä itse pentua en joka tapauksessa sitoutuisi mihinkään. Kun olen tämän kaiken sössöttänyt, kysyjä huomaa, että puheestani ei saa mitään tolkkua eikä apua pennun hankintaan...

Jos sen sijaan kysellään vain, millainen havannakoira on rotuna, kerron mielelläni ja tyhjennän tietovarastoni. Tässä koen olevani vahvoilla. Minua ei  myöskään kainostuta sanoa, mikä kysyjän mahdollisesti muualta saama info on mielestäni bullshitiä. Jossain vaiheessa kysyjä alkaa vaihtaa kärsimättömänä jalkaa ja yrittää saada pälätykseni loppumaan: - Kiitosta vaan, me tästä jatketaankin matkaa. Ja minä olen mielestäni esitellyt vasta muutamia alustavia huomioita! Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu. 

Joskus huomaan, että olisi suuri kiusaus ruveta esiintymään oikein guruna. Silloin potkaisen itseäni nilkkaan, otan järjen käteen ja alan hokea lempimantraani: - Pentu on aina kuin arpa. Jos vanhemmat ovat sellainen ja tällainen, jonkinlaisen todennäköisyyden rajoissa pentu on tuollainen, tai sitten ei. Että repikääpä siitä.