Pidin Laura Gustafssonin esikoisteoksesta Huorasatu, jossa virkistävällä tavalla seikkailivat mm. antiikin jumalat. Antiikin tarustoa hyödynnetään meillä aika vähän. Ehkä varsinkaan nuoret kirjailijat eivät sitä  edes tunne. Anomaliassa puolestaan uusinnetaan vanhaa, totena esitettyä tarinaa intialaisista susilapsista nimeltään Amala ja Kamala. Nämä lapset ovat  oikeasti eläneet, mutta heidän ympärilleen kehityssä tarinassa lienee höttöä vähintään kotitarpeiksi. (Tarkoitan siis alkuperäistä versiota, en Gustafssonin.) Susilapsien lisäksi Anomaliassa nousee esille ajankohtainen aihe, lasten kaltoinkohtelu. Sekin perustuu tositapaukseen.Tätä käsittelevä teoksen osa, Baby B.n kirja,  sijoittuu Englantiin ja on mielestäni teoksen parasta antia. Hyytävä ja tarkkanäköinen.

En oikein tiedä, mitä mieltä olen teoskokonaisuudesta. Mietin, mitä sen osat ovat: novelleja? pienoisromaaneja? katkelmia näytelmästä? Se että joutuu miettimään, ei ole haitta vaan ansio. Se kertoo myös siitä, miten olemme tottuneet jakamaan kirjallisuuden genreihin ja oletamme tunnistavamme ne. Jos niitä tungetaan samaan teokseen, se aiheuttaa tervetullutta, muodikastakin  häiriötä. Mutta toisaalta ajattelin kyllä, onko Anomalia turhan repaleinen. Luulenpa, että minun on nyt viisainta lopettaa ja poistua miettimään. Kerron myöhemmin, mihin tulokseen tulin tai olen kertomatta.