Näillä leveysasteilla talvi on yleensä helppoa aikaa matalan turkkikoiran omistajalle. Kolmen, neljän kuukauden ajan koira pysyy melko puhtaana, jopa pitempään, jos loppusyksyllä on jo niin kylmää, että maanpinta jäätyy. Silloin loppuu pahin kuran ja roskien tarttuminen koirien turkkiin. Tänä talvena kaikki on toisin. Talvi tuli vasta tammikuussa ja oli ohi maaliskuun alussa. Siitä lähtien kaupunkialueella ei juuri ole ollut lunta, maastossa tosin jonkin verran. Lumettomuus ja lämpöasteet tarkoittavat kuraa ja katupölyä. Kurassa ja pölyssä on se ero, että kuraa on lähinnä koiran jaloissa ja mahan alla, mutta pölyyn peittyy koko turkki. Ja ei kun pesemään. 

Oikealaatuinen karva  hylkii likaa, joten tavallinen kura, lieju yms. "luonnonmateriaali" irtoaa turkista  huuhtelemalla. Huuhdeltu koira ei tietenkään ole putipuhdas, mutta se on riittävän puhdas ollakseen varsin siedettävä. Katupöly (ja keväällä kaduilla lilluva öljy) on toista maata. Se ikään kuin hitsaantuu turkkiin kiinni eikä todellakaan lähde turkista vain huuhtomalla. Koira on pestävä oikeasti. Siispä laitetaan koira paljuun ja suihkutetaan, niin että enin mörskä valuu veden mukana pois. Sitten shamponoidaan koira ensimmäisen kerran. Vaikka shampoo on laimentamatonta, varsinkaan jalkakarvat ja liepeet eivät näytä juuri puhdistuneilta. Niinpä pannaan paljun tulppa kiinni, valutetaan pohjalle shampoota ja lasketaan ammeeseen vettä niin, että koira seisoo vedessä kaulaansa myöten krjaimellisesti likoamassa. Siitä on sekin hyöty, että shampoovesi tunkeutuu varmasti karvan juureen saakka. Pestään pää toiseen kertaan, erityisesti innokkaan nuuskuttelijan korvakarvat, jotka laahaavat maata nuuskutellessa. Sitten vähennetään vettä niin, että saadaan runkoturkki käsittelyyn. Kun se on nuohottu, vähennetään taas vettä jalkojen pesemisen mahdollistamiseksi. Jalat pestään Marseille-saippualla; joskus olen käyttänyt myös Fairya. Sitten huuhdellaan ja huuhdellaan. Tulppa kiinni ja runsaasti hoitoainetta strategisiin paikkoihin ja lisäksi ammeen pohjalle. Ja sitten taas vettä niin, että koira seisoo jälleen kaulaansa myöten vedessä, tällä kertaa sen varmistamiseksi, että hoitoaine leviää koko turkkiin. Lopuksi huuhtelu. Ja sitten föönaus. Ja toinen koira käsittelyyn. Koko revohka loppuu siihen, että leikkaan koirille kevätturkin: reippaasti lyhennetyt jalkakarvat ja kevyesti tasatut helmat. Tehtävä on "helppo" nyt, kun koiria on vain kaksi. 

Tuloksena on kaksi sievää, hyväntuoksuista, kiiltäväturkkista höpönassua -  jotka säilyvät puhtaina yön yli. Aamulla mennään taas kadulle, jossa tuulenpuuskat ja autot nostavat ilmaan katupölyä ja sulamisvedet irrottavat kuraa penkasta. Että semmosta.

Aina ei turkkia tarvitse pestä pidemmän kaavan mukaan, onneksi. Vankkaan metallikehikkoon laitettava vauvan vanna on minulle välttämätön apu koirien pesussa. Selkä ei ole aikoihin kestänyt lattian tasossa rymyämistä. Ainakin omat koirani ovat tottuneet vannaan ongelmitta, vaikka sen pohja ei olekaan tasainen. Tulppa on välttämätön; on olemassa myös tulpattomia, jollaista ei pidä ostaa ainakaan koiran pesemistä varten. Niin - välillä tietysti tulee mieleen, leikkaisiko turkin lyhyeksi. Mutta ei, en. En vastusta turkkien leikkaamista, mutta minulle turkkikoira on koira, jolla on turkki.

 P.S. Koiraa pestessä ei voi olla ajattelematta, että samaa katupölyä on omissa ja koirien keuhkoissa, mutta miten sen sieltä peset? Et mitenkään.