Keskustelupalstojen vakioaiheita on, onko koiranäyttelyiden tuomarointi puolueetonta, vain koiran laatuun perustuvaa vai ei.  Mielipiteet jakautuvat, kuinkas muuten. Osa väittää kiihkeästi, että arvosteluun vaikuttaa koiran laadun lisäksi,  kuka sitä esimerkiksi esittää, kuka koiran omistaa tai on sen kasvattanut. Sitten on astetta hassumpi porukka, jonka mielestä miestuomarin kehään kannattaa naisten pukeutua roiskeläppään ja antavaan kaula-aukkoon ja pyllistellä ahkerasti, mikä saa tuomarin huomion pois koirasta. (Mitenkähän varustautuneena naistuomarille pitäisi esiintyä?)

Toinen porukka taas kuittaa kaiken tuomaroinnin arvostelun kateudeksi. Kun oma koira ei pärjää, haetaan syitä jostain muualta kuin koirasta.

Uusimmassa Koiramme-lehdessä on haasteteltu kokeneita tuomareita ja kasvattajia mm. siitä, miksi suomalaiset koirat eivät menesty yhtä hyvin kuin esimerkiksi ruotsalaiset. Onko vika koirien laadussa vai mistä kiikastaa? Jutussa sivutaan myös tuomarointia. Tiina Tuulos (kennel Canmoy's) toteaa järkevästi, että kyse on joka tapauksessa arvostelulajista jollainen on myös vaikkapa taitoluistelu. Toisaalta Tuulos runttaa tuomareitakin aika raskaalla kädellä: muukin kuin koiran laatu vaikuttaa sen menestymiseen sen lisäksi, että siihen vaikuttaa aiheellisesti koiran osaava kunnostaminen, esittäminen ja esiintyminen. Onko kansainväliselläkin tasolla menestynyt Tuulos vain kateellinen? Tuskin.

Ruotsalainen Ingunn Eriksson on varovaisempi: Meidän on luotettava siihen, että tuomarit ovat lahjomattomia, muuten koko näyttelytoiminnalta putoaa pohja. Toisinaan kuulee pettyneiden näytteilleasettajien syyttävän ns. naamatuomareita, mutta en usko sen olevan yleistä. Jää vähän epäselväksi, minkä I. E. ei usko olevan yleistä, naamatuomaroinnin vai syyttämisen. Oletan kuitenkin Erikssonin tarkoittavan, ettei naamatuomaroinnin mahdollisuutta voi kokonaan kieltää.

Itse ajattelen, että näyttelytuomari ei ole yli-ihminen eivätkä he kaikki ole samanlaisia. Jotkut ovat persoonallisuudeltaan vaikutteille alttiimpia kuin toiset, Joillakin on  enemmän selkärankaa ja tiukempi moraali kuin toisilla. Tuomarit tulevat erilaisista kennelkulttuureista. Yksi tuntee rodun syvällisesti oman pitkän kasvatustyösä kautta, toisen arvosteluoikeudet ovat irronneet helpohkosti eikä rotumääritelmäkään tunnu kristalloituneen tuomarin päähän. Heillä on erilaisia mieltymyksiä: liikkeitä voi katsoa vähän läpi sormien, jos pää ja ilme ovat excellent - tai päinvastoin. Yhdellä on parempi koirasilmä kuin toisella. Kolmannen kotimaassa rodun tyyppi on hyvinkin erilainen kuin maassa, jossa hän on arvostelemassa. Myöhään iltapäivällä saa sijaa väsymys ja tympääntyminen: vieläkö näitä tusinakoiria vaan riittää, miksi ne on raahattu kehään!  Jne.

Jos koira etenee rotukehästä BIS-kehään, se kohtaa useimmiten kolme eri tuomaria, kaikki omanlaisiaan. On helppo uskoa, ettei tämän mankelin läpi juuri tulla täydestä tuntemattomuudesta vaan tarvitaan tunnettuutta. Onko tunnettuuden vaikutus naamatuomaroinnin esiaste? Minulla ei ole vastausta! 

Arvostelun täydellinen puolueettomuus on kuvitelmaa. Puolueettomuus on kuin horisonttiviiva, joka pakenee sitä mukaa kuin sitä lähestytään. Olennaista on, että puolueettomuuteen kuitenkin vakavasti pyritään. Ellei pyritä, ollaan kaltevalla pinnalla, kuten Erikssonkin toteaa.

Tuomareiden toilailuilla ei ole järin suurta merkitystä meille näyttelytaviksille, jotka piipahdamme joskus näyttelyssä, jos viitsimme. Ne jotka tähtäävät tosissaan, voimavarojaan säästämättä kansainväliseen menestykseen, ansaitsisivat tietenkin tasokkaan tuomaroinnin, jota heidän on voitava ja uskallettava myös vaatia ilman, että heitä syytetään kateellisuudesta.

(26.1. Muutettu joitakin sanoja ja täydennetty hieman.)