Ennen oli kaikki paremmin, paitsi että ei ollut olemassa nettiä. Netti mahdollistaa senkin ihmeen, että suuria koiranäyttelyitä voi seurata kotisohvalla puhelimesta, joko suorana tai nauhoitteena.

Tänä vuonna Cruftsin aloitti gundog-ryhmä, joka vastaa meikäläisiä 7- ja 8-ryhmiä. Tätä ryhmää kohtaan tunnen lukkarinrakkautta, koska olen omistanut ryhmään kuuluvista roduista kolmea. Gundog-ryhmän roduista monet ovat perienglantilaisia ja osallistujamäärät sen vuoksi suuria, vaikka Cruftsiin ei mitä tahansa koiraa voikaan ilmoittaa. Mannermaisista roduista olivat mukana tavallisimmat. Suomalaisen näkökulmasta ryhmäkilpailun koiramäärä on maltillinen.

Englantilaiseen tapaan kehä etenee hillitysti. Televisiointia selostaa kaksi juontajaa, jotka kertovat hieman esillä olevasta rodusta ja arvioivat koiraa, toki vain kohteliaan myönteisesti. Koiran näkee hyvin. Pieni pätkä liikkeistä esitetään jopa hidastettuna, mikä auttaa näkemään raajojen liikeradat ja esim. lapojen ja takaosan nivelten liikkeet paremmin. 

Englanninsettereistä ryhmään oli selvinnyt jo pitkään menestyneen Mariglen-kennelin koira, uskoakseni aika tyypillinen tämän kennelin blue belton -värinen kasvatti. Mariglen-koiriahan on tuotu myös Suomeen. Cockerit vilahtivat minulta jostain syystä ohi silmien (pitäisi katsoa video), mutta sellainen mielikuva jäi, että cockerillakin oli häntä. Niin ne vaan asenteet ovat muuttuneet konservatiivisessa Englannissakin. Yli viidensadan kultaisennoutajan joukosta ROP:ksi valikoitunut uros oli aika kammottava: iso, raskas ja varsinkin lihava. Sitä paitsi se seisoi koirarivistössä häntä koipien välissä, kun viereinen lapukka sentään heilutti häntäänsä. Sad!

Voittajaksi selvisi ruotsalainen flätti. Ruotsistahan tulee jatkuvasti menestyksekkäitä flättejä. Voisi kuvitella, että englantilaisia kasvattajia vähän kirpaisee, kun ulkomaiset koirat voittavat maan omimmissa roduissa ja niiden ryhmäkilpailuissa. Toivottavasti se on myös silmiä avaavaa. 

Cruftsissa on myös paljon erilaisia näytöksiä; nekin televisioidaan. Noutajien näytöksessä esiintyi mm. tyylikäs käyttölinjainen labradorinnoutaja, joka hyppäsi tosi korkean esteen yli. En kylläkään ymmärrä, mikä merkitys hyppimisellä on metsästyskoiralle, mutta vaikuttava suoritus ja näyttö koiran fyysisestä kapasiteetista se silti oli. Spanielien esityksessä puolestaan oli hauska joukko metsästysspringereitä: koirat suorastaan pursuivat intoa ja hännät vispasivat koko ajan. Ne vaikuttivat hössöttäjiltä, mutta tottelivat rivakasti ja täsmällisesti ohjaajan pillillä antamia komentoja. Iloista työskentelyä on ihana katsoa!

P.S. Vilkaisin ROP-koirien kuvia, ja niinpä onkin cockerilla häntä mutta myös hirveästi turkkia. Mistähän ihmeen syystä näyttelyjalostuksessa useimmiten suositaan liioiteltuja turkkeja? Tuleeko koira siitä sen kauniimmaksi? Ei minusta. Pikaisesti silmäiltynä kaikilla paitsi fieldspanielilla näkyi olevan typistämätön häntä. Joistakin seisojista tosin oli vähän vaikea saada selvää, puuttuiko hännästä jotain vai ei, mutta kokonaisuutena ottaen omituinen häntien katkominen näyttäisi olevan katoavaa kansanperinnettä. Taitaa olla Englannissakin jo  kiellettyä?

P.S. Katsoinpa nyt jälkijunassa myäs kultsujen voittajan ROP-kuvan. Kuinka ollakaan, se näytti pönötyskuvassaan paremmalta kuin live-esiintymisessään.