Pirjo Hassisen syksyn uutuusteoksen Kalmari perusasetelma on vaivaannuttava: Popula-puoluetta ja sen ministeriä Jukka Kalmaria inhoava rikas tyhjäntoimittaja Kaius löytää kesämökin vintiltä päiväkirjan. Siinä 15-vuotias Kalmari kertoo kaivaneensa kaverinsa kanssa haudasta serkkunsa ruumiin, josta he irrottivat kallon. Jukan isä ei olisi halunnut serkkua sukuhautaan, koska tämä oli isänsä peruja tummaihoinen.Koska koko ruumiin poistaminen olisi sentään ollut ylivoimaista, otettiin edes kallo!  Pojat tekivät operaation keskellä päivää hautausmaan työntekijöiden pitäessä sadetta jossain katoksessa.

 
No joo. Kyllähän murrosikäiset sällit keksivät mitä omituisimpia tempauksia, ja todellisuus on tarua ihmeellisempi jne. Mutta lukijana en "ostanut" tätä tarinaa. Sen avulla Kaius kuitenkin aikoo tuhota Jukka Kalmarin uran. Mukaan projektiin liittyvät hänen ex-vaimonsa Katja ja juorutoimittaja Marke. Päiväkirjan lisäksi kolmikko yrittää hankkia pitävämpiä todisteita tapahtuneesta. Kankean alun jälkeen juttu jatkuu ja loppuu yhtä tönkkönä.
 
Hassinen on kaiketenkin kirjoittanut tämän  tendenssiromaanin hyvässä tarkoituksessa. Kirjailijoiltahan suorastaan odotetaan yhteiskunnallisia kannanottoja, päinvastoin kuin useimmilta muilta taiteilijoilta. Hesarin haastattelussa Hassinen  totesi, että yhteiskunta on nyt täynnä vihaa ja hän itsekin on helvetin vihainen. Itse en jaa tätä kokemusta. Ehkä se johtuu siitä, että en esimerkiksi  seuraa some-keskusteluja, jossa törkein loanheitto tapahtunee? Oudoksuin myös Jari Tervon taannoista rasisminvastaista kolumnia, en rasisminvastaisuuden vaan Tervon sananvalintojen vuoksi. Viimeksi Tervo kunnostautui selittämällä suomalaista muukalaiskammoa geeneissämme luuraavalla autismilla. Asiantuntijat tyrmäsivät tämän teorian.
 
Viime vaalien jälkeen ruvettiin puhumaan punavihreästä kuplasta. Sellainen on tainnut oikeasti olla olemassa. Kuplan sisällä lilluneet eivät ole tienneet, mitä kansan syvissä riveissä velloo. Niinpä sen purskahtaminen julkisuuteen on ollut heille suurempi yllätys ja tyrmistyksen aihe kuin meille taviksille. Ahistaa - osin varmaan ihan syystä. Periaatteessa on toki sympaattista, että kirjailijat ottavat vastuuta muustakin kuin omasta taiteilijuudestaan ja toimeentulostaan, ja siinä he ansaitsisivat meidän lukijoiden tuen. Valitettavasti liputan kuitenkin kirjallisuuden kuluttajana ensisijaisesti kaunokirjallisen laadun puolesta.  Hassinen on kirjoittanut hienojakin teoksia; niiden tasolle Kalmari ei yllä.